Stan Lauryssensin omaelämäkerrallinen kirja Dalí & minä kertoo epämiellyttävän totuuden Salvador Dalísta. Hän oli seksiaddikti, perverssi pikkupoikien palvoja ja ahne huijari, joka keräsi miljoonia väärennetyillä teoksilla - vain muutamia inhottavuuksia mainitakseni. Nerous vaikutti olevan pikemminkin hulluutta, vaikka taiteellista lahjakkuutta Dalílla kyllä oli - mutta suurimman osan töistä maalasivat hänen assistenttinsa, jotka myös keksivät ideoita. Töiden symbolismi oli pelkkää puppua, jota Dalí sepitti älykköjä huijatakseen. Kirja oli hyvin mielenkiintoinen, valotti taidemaailman taustalla vallitsevaa korruptiota ja taiteen todellista arvoa.
Stan Lauryssens' Dalí & I reveals the ugly truth about Salvador Dalí. He was a sex addict, a perverted lover of young boys and a greedy con artist who collected millions with art forgeries - just to mention some disgusting details. He was more of a madman than a true genius even though artistically talented - but most of his works were painted by his assistants who also invented some of the ideas. The symbolism behind the paintings was just bullshit created by Dalí. A very interesting book about corruption and lies in the art world.
It's hard to find a Dalí that wouldn't be ugly.
5 comments:
Olipas siinä uutta ja ei miellyttävää tietoa Dalista..
Juu, tuntuu että monen taiteilijan kohdalla täytyy tarkastella erillään yksityiselämää ja taidetta, jotta taiteesta pystyy nauttimaan. ;-)
Olin nuorena miehenä hyvin kiinnostunut Dalista. Tästä kiitos hyvin dalimaiselle koulutoverilleni, jonka "dalikopioiden" takia myös itse Dali tuli tutuksi. Jotenkin en osaa yhtään yllättyä näistä uusista paljastuksista. Kyllä hän siinä määrin jo eläessäänkin vilautteli kulissien takaista elämäänsä. Näyttää siltä, että usein luovuus ja sisäinen kaaos kulkevat käsi kädessä. Ei Dali ole ainoa taiteilija, jonka kohdalla tämä pätee. Moni taulu ja musiikkiesityskin jäisi kokematta, jos taiteilijan yksityiselämä otetaan mukaan.
Luovana ihmisenä voin tämän tunnustaa, vaikken varsinainen taiteilija olekaan. Välillä tuntuu, että elämä on yhtä kaaosta, aina muutostilassa, mutta ilman sitä kaaosta luovuuskin tukahtuu. Tämän huomaa esim. seestyneistä, "aikuistuneista" taiteilijoista, jotka nuoruudessaan loivat hurjaa ja vahvaa taidetta, mutta vanhemmiten enää keskitasoista. Tulee mieleen Dingon Neumann tai moni rockbändi, joka nuoruudessaan teki parhaat biisinsä. Jotkut jaksavat "sekoilla" ja luoda loppuun asti, polttavat kynttiläänsä molemmista päistä koko elämänsä. ;-)
Toinen tapa olla luova on sulkeutua kammioonsa ja eristäytyä eräänlaiseen meditatiiviseen tilaan. Ehkä tässä on kaksi eri tapaa olla yhteydessä sisäiseen ääneensä, korkeampaan minään, josta luovuus ja intuitio kumpuavat.
Arkinen, monotoninen ja kaavoihin kangistunut elämä tappaa luovuuden varmimmin. Moni ei edes uskalla irrottautua vaan kulkee massan mukana ja samalla luovuttaa oman sisäisen äänensä muille.
Post a Comment