Osallistuin viime vuonna uteliaisuudesta kristallikallomeditaatioon. Ohjaaja ei välittänyt kertoa meille, että meditaation aikana Atlantikselta peräisin oleva kristallikallokonklaavi muuttaisi aivokemiaamme. Näin meditaatiossa valkopäämerikotkan (White Eagle) ja ajattelin sen olevan hyvä merkki. Aluksi pidimme kättä ruusukvartsista veistetyn kallon päällä ja meditaation alettua tunsin painetta otsallani, kun näkymätön kallo painui otsaani vasten. Lopulta kristallikallo tuntui oman pääni sisällä, oman luisen kalloni tilalla ja pään vasemmalla puolella tuntui pistävää kipua. Ohjaaja sanoi päänsäryn olevan normaalia ja kipu jatkuikin viikonlopun yli eli selvästi aivoissa tapahtui jotain.
Meditaation jälkeen kävin tarot-lukijalla ja kysyin häneltä kristallikalloista. Kortteihin ilmestyi kuolema eli kallo, ja lukijan mukaan kristallikallomeditaatio ei välttämättä olisi hyväksi minulle. Kuolemahan ei merkitse fyysistä kuolemaa vaan uudestisyntymistä, mutta muut kortit varoittivat negatiivisesta muutoksesta. Sama tarot-lukija näki korteistaan, että sairastuisin vakavasti ja kuukauden kuluttua terveyteni yllättäen romahti. Hän osui oikeaan aivan kaikessa, mitä kysyin, joten pidän hänen tulkintojaan hyvin luotettavina.
Tuskin kuitenkaan sairastuin kristallikallojen takia, mutta pidän arveluttavana Atlantiksen energioiden valjastamista, koska Atlantishan tuhoutui lopulta negatiivisiin energioihin. Kenties Atlantis on vain tarua, mutta päänsärkyni ja sairauteni ovat totta.
Last year I took part in crystal skull meditation. The instructor didn't bother to tell us that during the meditation our brain chemistry would be changed by the crystal skull conclave of Atlantis. I did feel the invisible skull press against my forehead and after a while I felt the crystal skull in place of my own skull. I also felt headache on the left side of my skull and the instructor said it was normal. The headache continued the whole weekend so something was definitely happening inside my brain.
Afterwards I went to the tarot reader who saw my serious illness one month in advance and pretty much everything else about me too so I find her readings very reliable. When I asked her about the crystal skulls death appeared in the cards. The skeleton doesn't mean physical death in tarot, but rebirth, a major change in life. However the tarot reader said that I shouldn't take part in crystal skull meditation anymore but she couldn't explain why.
I don't think that I got ill because of the meditation but I think it's risky to harness the energies of Atlantis as Atlantis was destroyed by negative energies in the end. Even though Atlantis would be just a myth, my headache and illness were very real.
Saturday, February 19, 2011
Friday, February 18, 2011
Tehotuotanto ja roskaruoka - Food industry
Kaikkien amerikkalaisten tulisi katsoa dokumentti Food Inc. - ja suomalaistenkin, koska monikansalliset yhtiöt ja tehotuotanto tunkevat lonkeroitaan Suomeenkin. Ruoantuotanto on nykyään insinöörien hommaa ja maissi- ja soijajalosteita tungetaan joka elintarvikkeeseen. Ja Monsanto käytännössä omistaa soijan ja operoi kuin salainen palvelu, joka pitää viljelijöitä orjinaan. Eläimille syötetään antibiootteja, jotta ne kasvaisivat nopeammin ja kaloillekin syötetään maissia, koska se on halpaa ja tehokasta! Oli kauheaa katsella tipuja liukuhihnalla ja vammaisiksi jalostettuja kanoja saastaisessa lattiakanalassa. Eläimiä kohdellaan törkeästi, mutta niin kohdellaan työntekijöitäkin. Amerikassa suurin osa elintarviketyöläisistä on halpaa riistotyövoimaa. Lihassa on kolibakteereja, koska lehmät kahlaavat paskassa, mutta insinöörit ovat keksineet tappaa bakteerit ammoniakilla. Siitä huolimatta epidemiat lisääntyvät ja ihmisiä sairastuu ja kuolee. Suuryhtiöt sanelevat jopa lainsäädäntöä, joten tavallisilla kansalaisilla ja viljelijöillä ei ole mitään keinoja taistella vastaan. Oprah joutui käymään oikeutta 6 vuotta sen takia, että sanoi tv:ssä lopettaneensa hampurilaisten syönnin!
Jos minä asuisin Amerikassa, ostaisin vain luomutuotteita ja nekin mielellään suoraan tuottajilta huijauksen välttämiseksi. Dokumentissa oli onneksi toivon pilkettäkin, koska kuluttajat ovat alkaneet satsata luomuruokaan ja vaativat sitä marketeiltakin. Kuluttaminen on tehokkain keino vaikuttaa. Meidänkin perheessä ostetaan nykyään lähinnä luomua, vaikka se onkin kallista. Terveydestä ja ympäristön tulevaisuudesta olen kuitenkin valmis maksamaan - ja luomuruoka on huomattavasti tehotuotettua ruokaa maukkaampaa ja sisältää vähemmän lisäaineita. Vertaa vaikka luomuomenamehua ja Tropic-tiivistemehua. Eroa on kuin viinillä ja vedellä. Tai nuuhki, miten ihanalta luomuliha tuoksuu paistettaessa, kun teholihasta lemahtaa jo pakkausta avatessa mädäntyneen löyhkä. Ja minäkin olen monivuotinen kasvissyöjä.
Toinen mahtava dokumentti on Supersize Me, josta kaikki ovat varmaan jo kuulleet. Siinä Morgan Spurlock syö itsensä hengenvaaraan elämällä kuukauden McDonaldsin aterioilla. Meidänkin perhe herkuttelee välillä roskaruoalla, mutta valitsen mieluummin Hesburgerin kuin Mäkkärin huijausateriat. Mäkkärin sämpylät ovat hampaisiin liimautuvaa höttöä, salaattia ei ole hampurilaisten välissä kuin muutama kalpea repale (jos ollenkaan) ja "salaatit" ovat pelkkää silputtua kaalia, johon on heitetty pari porkkanasuikaletta näön vuoksi. Ranskalaisetkin maistuvat kammottavilta. How do they do it? Olen itse ollut opiskeluaikoina Hesessä töissä, joten tiedän, että siellä ainakin valmistetaan laatua - vaikka samalla riistetään työntekijöitä. Ei yksi Hesburgerin ateria silloin tällöin tapa, mutta onhan itse tehty salaatti tai hampurilainen kuin toisesta universumista.
Every American should watch this document - it's the inconvenient truth about food production. If I were in America I would only buy food from organic stores as the regular food seems to be full of antibiotics, chemicals and bacteria and is so severely processed that you can hardly call it food anymore. It's made by engineers instead of farmers and cooks - and the farmers and workers are being enslaved by Monsanto and other multinational corporations.
Another excellent document was Supersize Me which everyone has probably heard of. I do eat junk food every now and then but never McDonalds. We have a smaller company called Hesburger in Finland and it's much better quality than McDonalds (I know because I've worked there as a student). Their burgers and salads actually taste like food and not like something that will ruin your liver.

Subscribe to:
Posts (Atom)