Pages

Monday, November 7, 2011

Henkeä ja materiaa - Spirit and matter

Kylläpä on postien väli pidentynyt. Mutta tämän blogin tarkoitus olikin rohkaista ihmisiä etsimään ja kokeilemaan. Hassua, että aloittaessani kirjoitin vain omista ongelmistani ja elämänkokemuksistani - ehkä se vaihe oli käytävä läpi. Yritin kerätä blogiini kaikkea sisustuksesta seksiin, mutta se vei aivan liikaa aikaa ja paljasti liikaa yksityiselämästäni. Nyt pelkään, että alan kuulostaa liian korkealentoiselta ja saarnaavalta, ja blogiini eksyvät pitävät minua hurahtaneena. Olen vain päättänyt keskittyä enemmän henkisyyteen, koska ei ole aikaa kirjoittaa kaikesta maan ja taivaan välillä.

Joskus mietin, että onko se henkisyyskään vastaus kaikkeen vai pelkkää todellisuuden pakoilua, mutta eipä sitä ilmankaan osaa olla. Niin korkealle en kuitenkaan ole lennellyt, että olisin irtaantunut todellisuudesta eli lastenhoidosta, luonnossa liikkumisesta ja elävien ihmisten tapaamisesta. Sen takia blogille onkin jäänyt vähemmän aikaa, koska elämänpiiri on henkisyyden myötä laajentunut, ei kaventunut.

Mihin tämä kaikki henkevyys sitten johtaa? Toivon, että pystyn jossain vaiheessa valjastamaan kykyni ihmisten auttamiseen. Vaikka välillä tuntuu, että ihmiset ovat niin inhottavia ja itsekkäitä, että eivät he minun apuani kaipaa saati ansaitse. Ja joskus mietin, että olen tekemisissä kuolleiden kanssa vain sen takia, etten tule toimeen elävien kanssa. Tosiasia on se, että pitäisi opetella ensin hyväksymään kaikki elävän elämän ilmiöt ja ihmiset ennen kuin kuvittelee voivansa olla joku henkimaailman välittäjä. No, ainakin minulla on ihailija ja tukija rajan toisella puolella. Pitihän se arvata, että sielunkumppanini on kuollut ja kuopattu jo aikoja sitten. :-)

Sanctum in Santhigiri Ashram

 Lotusflower

Life is so busy these days that I've decided to write only about spirituality and maybe about travelling, decoration and movies in the future but it doesn't mean that I've lost control of reality. ;-) I just don't have time! Sometimes I wonder if I'm actually trying to escape reality but then again, I hope to be able to help people with my spiritual abilities someday. I guess I should learn to accept and respect all living people before trying to act as a mediator between the dead and the living. Maybe I like the dead better because I can't get along with the living... Well, at least I have a fan and a mentor on the other side. I should've known that my soulmate was buried a long time ago. ;-)

This Lotus is also nice.

6 comments:

Ethan said...

I am writing less and more focused on the main theme of my blog too. Ive set up a separate blog for my spiritual jewellery.

I love the picture of the lotus building!

Kimmonkamera said...

Kiitos rohkaisusta. Etsintä jatkuu... Minä teen sitä nyt kameran kanssa etsien miten saisin tallennettua ihmisten piilevät voimavarat valokuviin.

Innostavaa syksyä myös sinulle!

Helena said...

Nice to hear from you, Alchemist! I love the jewellery.

Kiitos, Kimmo! Minäkin etsin - elämäni tarkoitusta...

Mikko B. said...

Hei! Mukavaa löytää blogisi. Jos haluat, vilkaise minunkin. "Taiteen tarinoita - Art Stories" sekä ehkä enemmän sinua kiinnostava "Muistoja meistä". Tarkoitusta elämään alkaa vihdoinkin löytyä pienin askelin...

Minunkin valkuviini tulee jatkuvasti enkelipalloja.

isopeikko said...

Peikko lukee ja tutkii, mutta ei ihan aina oivalla. Mukavaa silti :)

Helena said...

Kiitos kommenteista! Olen ollut kiireinen, materiaalisen maailman lumoissa eli asuntoa ostamassa, mutta palailen jahka kerkeän. :-)