Saturday, September 8, 2012

Salaisuuksien kortit - Secrets of the cards

Kesän alussa kortit näyttivät minulle merenrannan ja sydämenmuotoisen helmiäishohtoisen simpukan, jonka sisällä oli merirosvojen aarre - helmikaulakoruja, jalokiviä, kultaa - ja aarteiden keskellä sykki verta vuotava sydän, jonka kylkeen oli isketty timanttikahvainen tikari. Säikähdin korttia, mutta mielessäni näin, miten vedin tikarin sydämestä ja iskin sen omaan rintaani.

Alkukesästä tapasin miehen, jonka olin tavannut vuosia aiemmin, ennen kuin tapasin oman mieheni. Sattuma heitti hänet eteeni, vaikka olin uskonut, etten koskaan enää näkisi häntä. Halusin vihdoinkin tutustua häneen, mutta vain ystävänä. Kerroimme toisillemme kaiken ja sain kuulla, että hänellä oli ollut sydäninfarkti, vaikka muuten olikin hyväkuntoinen alle 50-vuotias mies. Vertavuotava sydän! Sitten hän alkoi kertoa työstään. Hän rakensi veneitä, mutta hänen harrastuksensa oli hänen elämänsä - hän sukelteli vapaa-ajallaan hylkyihin ja etsi aarteita meren pohjasta. En voinut uskoa, että kaikki oli sattumaa.

Seuraavalla kerralla uskalsin tuskin katsoa korttia, jonka olin vetänyt pakasta. Se oli tavattoman kaunis: Aatami ja Eeva seisoivat alasti paratiisissa, käsi kädessä, Eevalla oli toisessa kädessään omena ja heidän jaloissaan kierteli pieni vihreä käärme. Oli myös toinen kortti, jossa nainen seisoo rannalla ja katselee huolestuneena taivaalle, kun hyvän ja pahan voimat käyvät taistelua. Valkoinen pilvi on kotkan muotoinen ja vahva, mutta musta ukkospilvi iskee kotkan kurkkuun miekan muotoisen salaman.

Viikon kuluttua lähdin uuden ystäväni luokse saaristoon. Matkalla kuulin, että lapseni oli ollut tukehtua ja oli joutunut sairaalaan keskellä yötä. Olin vähällä palata takaisin, mutta aamulla lapseni pääsi jo kotiin. En voinut olla ajattelematta iskua kurkkuun. Saaristossa olin kuin paratiisissa. Olin aina rakastanut merta ja halunnut muuttaa majakkaan tyrskyjen keskelle. Mies asui syrjäisessä saaressa, hänen talonsa oli korkealla kalliolla ja olohuoneessa oli kaukoputki, josta saattoi tähyillä tähtitaivasta meren yllä. Alempana rinteellä avautui omenatarha. Käppyrärunkoiset puut ulottuivat rantaviivaan asti ja niin kauas rinteen reunoille kuin silmä kantoi. Muistin omenan Eevan kädessä.

Veneilijät eivät olleet vielä saapuneet, joten saimme purjehtiä ja retkeillä saarilla aivan rauhassa. Tuntui siltä kuin olisimme olleet ainoat ihmiset koko maailmassa. Sukelsimme veneestä suoraan kylmään mereen ja kuivattelimme alasti kallioilla auringon lämmössä. En edes kaivannut vaatteita, sillä merellä ei näkynyt ristin sielua. Oli vain linnut ja me - ja käärmeet. Mies varoitteli minua koko ajan kiven koloissa lymyävistä käärmeistä, joita saaristossa oli paljon. Muistin Aatamin ja Eevan, kun kiipeilimme alasti kallioilla pitäen toisiamme kädestä. Ja katsahdin alas veneelle. Sen valkeassa kyljessä luki Eeva ja vuosiluku, jolloin minä olin syntynyt.

Mutta sitten alkoi tuulla ja vene keikkui puolelta toiselle. En voinut olla hetkeäkään kannen alla, vaan minun oli pidettävä katseeni horisontissa ja kääriydyin villapaitaan ja kansitakkiin ja hytisin tuulessa. Minua oksetti enkä voinut syödä mitään. Tajusin olevani yksi niistä harvoista, jotka tulevat helposti merisairaaksi. Halusin vain kotiin eikä elämä saaristossa enää tuntunutkaan niin hohdokkaalta. Muistin jälleen mustan pilven ja miekaniskun kurkkuun.

Mutta tapasimme vielä useasti sen jälkeen ja meistä tuli läheisiä ystäviä, ja olen kiitollinen siitä, että sain tutustua häneen ja kokea hetken toisenlaista elämää.


I didn't understand what it meant. There was a beautiful beach on the card, a shiny pink heart-shaped shell, and inside the shell there was a pirate treasure, pearl necklaces, diamonds and gold, and in the middle of the jewellery there was a bleeding heart. I was shocked but in my mind I saw myself pulling the golden dagger from the heart and pushing it into my own chest.

In the beginning of the summer I met a man, a friend from the past, someone I had once loved. He told me he had just had a heart attack even though he was healthy and fit and not even in his fifties yet. The bleeding heart! He also told me about his work: he was a captain of a ship, built yachts for a living but what he loved most, was diving into shipwrecks, searching treasures. I couldn't believe it.

I hardly dared to look at the card I pulled the next time. It was a beautiful image af Adam and Eve in paradise, holding hands, Eve had an apple in the other hand and there was a small green snake at their feet. The other card was not so nice. There was a woman standing on a beach, looking at the dark and white clouds fighting in the sky. The white could had the shape of an eagle and looked strong but the black cloud striked a sword-shaped lightning in the eagle's throat. I was worried.

Then I went to his island. On the way I heard that my child had almost suffocated and was in a hospital. I almost turned back but in the morning I heard that everything was fine. I remembered the attack on the throat. I soon forgot everything because the island was like a paradise. There was no one there for miles, the boaters had not yet arrived, and it seemed we were the only two people in the world. We swam naked in the sea, climbed on cliffs and explored islands, and suddenly I remembered Adam and Eve on the card when we were walking naked hand in hand and he was warning me about snakes all the time. I looked at the sailboat called Eve and the year it was built - it was the same year I was born. I couldn't believe it. And the apple. He lived in a house on the hill, surrounded by an apple orchard.

But then I got seasick and realized that the ocean wasn't my element. This was not where I belonged. The sword in the throat had finally defeated me. I was feeling sick all the time.

So I went back home but he's still a good friend of mine and I'm grateful we met and that I had the chance to try a different life.

6 comments:

isopeikko said...

Peikkokin matkusti kerran keikkuvassa veneessä, mutta sen piti lopettaa kun oksennus loppui kesken. Sitten kun sen vatsa oli taas täynnä oksennusta, se kokeili uudelleen, mutta niin vaan se loppui sekin kesken. Ei siitä mitään tullut eikä peikosta meripeikkoa.

Helena said...

Hehe, ihanaa että joku uskaltaa kommentoida näitä mun omituisia postauksia. :-)

Kimmo Hurri said...

Ei kai tässä mitään uskaltamista kaivata kommentoida kirjoitustasi. Minusta kertomuksesi on kaunis tarina kahden ihmisen viikonlopusta saaristossa. Tuota korttijuttua en ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Riittää, kun itse tiedät mitä teet.

Helena said...

Kyse oli pidemmästä ajasta. Ja tiedän kyllä mitä teen, olen aina tiennyt. Kaikessa on takana vahva intuitio ja tietoinen päätös.

Kati Nordman said...

Wau! Hengästyttävän ihana, mystinen ja maaginen postaus.

Helena said...

Kiitos! Maagista tuo olikin. :-)