Ellet muuta esoteerista kirjaa ehdi lukea, niin lue White Eaglen "Sielun polku valoon". Se on selkeä ja nopealukuinen opus, joka tiivistää hyvin kaiken sen, mitä olen lukenut lukuisista muista kirjoista. Ja ennen kaikkea se vahvistaa ja selittää omat kokemukseni. Sisäinen kokemus on luonnollisesti tärkeämpi kuin luettu tieto, mutta mielestäni opiskelukin on hyödyllistä.
White Eagle on Valkoisen Veljeskunnan henkiopas, joka minutkin kutsui kehityksen polulle ja olen saanut häneltä useita viestejä matkani aikana. Kirjan opetukset on annettu jo toisen maailmansodan aikana, vuonna 1945, mutta siitä huolimatta ne ovat nyt entistäkin ajankohtaisempia. Tartuin kirjaan sattumalta esoteerisessa kirjakaupassa, kun olin etsimässä jotain aivan muuta, ja kun maksoin valitsemani kolme kirjaa, niiden kaikkien hinta oli täsmälleen sama. Muut kirjat olivat gnostisia evankeliumeja ja White Eaglekin antaa Raamatun lainauksille aivan uuden sisällön, esoteerisen sisällön, joka ainakin minusta kuulostaa hyvin järkeenkäyvältä ja myönteiseltä. Kirjassa käytetään Luojasta nimeä Isä-Äiti Meidän, sillä Luojalla on sekä feminiininen että maskuliininen aspekti.
Korostan, että tämä ei ole uskontoa vaan esoteriaa.
Kirjassa on niin paljon hyviä opetuksia, että lainaan niitä tässä (lyhennettynä,
omat merkintäni kursiivilla), ja toivon, että kiinnostuneet hankkivat oman opuksensa.
- White Eaglen siteeratessa evankeliumeja tuntuu kuin hän lukisi niitä Johanneksen silmin. On tuskin sattumaa, että kotkaa (eagle) on perinteisesti pidetty Johanneksen symbolina.
- Jotkut pitävät kiinni ajatuksesta, että vihkimys on tapahtuma, joka syvenee asteittain ja jonka eri asteet ovat tunnistettavissa ensimmäisenä, toisena, kolmantena tai jopa 33. asteena (Vapaamuurareiden ylin aste). Näin ei kuitenkaan aina ole. Tutkiessasi omia kokemuksiasi saatat todeta valmistautuneesi useaan eriasteiseen vihkimykseen samanaikaisesti, mutta et vielä ole suorittanut niistä yhtäkään loppuun asti. Siten sielu valmistautuu koko elämänsä ajan ihmissuhteissaan ja kaikkien inkarnaationsa kokemusten kautta ylimpään vihkimykseensä - täyteen voimaan ja tietoisuuteen.
- Joka kerta, kun sielu ei elä sisimmässään tuntemaansa totuutta, se tekee syntiä. Synti ei suinkaan ole ainoastaan ruumiillista - me emme kutsuisi ruumiillisia syntejä synneiksi lainkaan. Synti on sitä, että sielu epäonnistuu ilmaisemaan totuutta ajatuksin, sanoin ja teoin.
- Kun sielu on saanut mystisen kasteen, se on läpäissyt Veden vihkimyksen, mikä tarkoittaa, että se on saavuttanut tarpeeksi itsehillintää eikä enää antaudu vihan, kiukun, pelon tai mielihalujensa valtaan. Kun siitä viimeinkin tulee kuin tyyni järvi, joka loistaa auringon tai kuun hohteessa, sen mietiskellessä taivaiden loisto ja kauneus heijastuvat sielun vesistä totuudenmukaisesti, eivät vääristyneinä - niin kuin usein tapahtuu, kun sielussa vallitsee mielen tai tunteiden kuohu.
- Jälkimmäisessä tapauksessa puhtaasti psyykkiset viestit voivat vääristyä. Saatatte säikähtää ja kauhistua, ettekä ymmärrä, että vääristymä on seurausta omista sisäisistä häiriöistänne.
- Kuinka monet ihmiset ovat tietoisia, miten haitallisesti hallitsemattomat tunteet vaikuttavat heidän verenkiertoonsa ja hormonitoimintaansa, ja että siitä seuraa aluksi pienempiä ja myöhemmin ehkä vakavampia vaivoja ja sairauksia?
- Ei kaikki ole autuutta henkimaailmassakaan, ellei sielulla ole valoa, joka loistaa sen sisällä. Kaikki riippuu sielun laadusta, sen reaktioista, kun se joutuu vastatusten vaikeiden tilanteiden kanssa tai kun Saatana eli Saturnus - planeetta, joka tuo rajoituksia - koettelee sitä. Ja kuitenkin te voitte olla kiitollisia Saturnuksen vaikutuksesta, sillä sen tuomien rajoitusten ja koettelemusten kautta sielu kasvaa vahvaksi ja sisäisesti rikkaaksi.
- Neljä vihkimystä - Veden, Ilman, Tulen ja Maan vihkimykset - eivät välttämättä ole erillisiä. Todellisuudessa oppilas valmistautuu usein yhden ainoan maallisen elämän aikana samanaikaisesti kaikkiin neljään.
- Vesi symbolisoi ihmisen emotionaalista luonnetta, tunnemaailmaa, ja Ilma hänen mentaalia luonnettaan, ajatusmaailmaa. Ilman initiaation tarkoitus on, että korkeampi mieli alkaa hallita oppilaan ajatuksia. Hänen ajatustensa on tultava puhtaiksi, niin että hänen mielensä voi ottaa vastaan henkisen totuuden.
- Kaksosten tähtimerkin symbolina ovat kaksi pilaria, joiden välistä sielun on kuljettava päästäkseen vihkimystemppeliin. Kutsumme yhtä näistä pilareista korkeammaksi mieleksi ja toista älyksi tai maalliseksi mieleksi. Vasta kun korkeampi ja alempi mieli ovat täysin sopusoinnussa toistensa kanssa, ihminen voi läpäistä Ilman vihkimyksen. (Muurarikokelaat kulkevat kahden pilarin läpi siirtyessään seuraavalle asteelle.)
- Kaikki asiat ovat peräisin ajatuksesta. Jumalan ajatus loi koko maailman. Kaikki fyysinen muoto on ajatuksen ilmentymää, materiaksi tiivistyneitä ajatuksia. Tämän päivän maailmanne on joko hyvien tai pahojen ajatusten tulosta, koska ajatus ottaa lopulta muodon, aineellistuu.
- Miten Ilman vihkimys on saavutettavissa? Jatkuvan mietiskelyn avulla - ei ainoastaan hiljaisina hetkinä, vaan pitkin päivää. Ajan mittaan sinusta alkaa tuntua, että korkeampi mieli on koko ajan toimiesi taustalla. Salaisuus on pitää itsensä hyvin tyynenä ja hallita tunteet. Tämä tietää jatkuvaa itsekuria. Mutta jos ihminen kieltäytyy itsekurista, silloin Jumalan on käytettävä kuria ehkä köyhyyden, nälän, surun tai vainon kokemisen muodossa.
- Muistakaa, että kanssanne on aina - aina kun päästätte heidät lähelle - tuntemianne olentoja, jotka olette tunteneet ja joita olette rakastaneet maan päällä, ehkä menneissä inkarnaatioissa niin kuin myös tässä inkarnaatiossa. Olette eläneet heidän kanssaan myös muilla olemisen tasoilla kaukana tältä fyysiseltä tasolta.
- Rakkaus on kaiken elämän ensimmäinen syy ja alkuperä. Rakkaus on valoa ja lämpöä ja elämä itse. Tämä on se suurin salaisuus, jonka Tulen vihkimys paljastaa sielulle.
- Rakkaus luo kauneutta henkisellä tasolla. Siksi ne, jotka ovat kauan laiminlyöneet rakkauden toisia kohtaan, löytävät itsensä pimeyden, kylmyyden ja aitiuden tilasta, kun he siirtyvät kuoleman jälkeiseen maailmaan. (Myös edesmennyt paavi Johannes Paavali II myönsi, että helvetti on ihmisen itsensä luoma olotila.)
- Maan vihkimys on tarpeellinen, koska sitten kun sielu on saanut kokea valaistumisen, sen on opittava käyttämään jumalallisen tulen voimaa voidakseen hallita fyysistä ainetta viisaasti ja oikein. Jotkut kutsuvat tätä salaiseksi magiaksi.
- Kunpa vielä ymmärtäisit, että fyysinen kehosi voidaan parantaa, että sitä voidaan suojella kaikkea vahinkoa vastaan valon suojakilvellä ja että sisimmässäsi palaa elämän jumalallinen tuli. Jos voisit elää aina tietoisena tästä valosta, huomaisit, että kehosi atomit alkaisivat vähitellen muuttua eteerisiksi, hienojakoisemmiksi. Silloin eläisit aina valoruumiissa. Tosin tämä uusi valoruumis ei tee kovinkaan suurta vaikutusta niihin ihmisiin, jotka vielä ovat materian vankeja.
- Tarkastelkaamme nyt ristiinnaulitsemisen tapahtumia. Jumalallinen tuli paloi jo Jeesuksen sielussa, mutta ihmisenä hänen oli vielä käytävä läpi lopullinen vihkimyksensä ja osana tätä vihkimystä hänet kavallettiin. Niin myös jokainen sielu tuntee jossain vaiheessa, mitä merkitsee tulla petetyksi, kohdelluksi julmasti ja epäoikeudenmukaisesti. Maan vihkimys kuitenkin opettaa sielulle, ettei koskaan kannata lyödä takaisin ja että vihityn ainoa mahdollisuus on antaa anteeksi. Eikö Jeesus rukoillutkin: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä he tekevät." Kuollessaan Jeesuksen kuultiin huutavan: "Se on täytetty!" Tämä tarkoittaa, että hän oli lopulta voittanut ja täysin alemman itsensä mestari.
- Te vihkimykseen valmistautuvat tiedätte, miksi ihmiset kärsivät, ja voitte jopa viedä hengen valon sieluille "helvetissä" lohduttaaksenne heitä. Tämä työ on kaikkia niitä varten, jotka ovat läpäisseet vihkimyksen, saaneet ymmärryksen ja joiden silmät ovat avautuneet. Sanomme tämän hyvin vakavasti. Tänä päivänä miljoonat sielut ovat vankeina pimeydessä. Vain ne, jotka ovat nähneet ja ymmärtäneet valon, voivat lohduttaa sieluja, jotka eivät ole vielä löytäneet rauhaa.
- Monet teistä kysyvät: "Miten voi tietää, milloin minussa puhuu puhtaan totuuden ääni ja milloin se on vain oma alempi itseni? Miten voin tietää, onko kysymyksessä oppaani vai oma mielikuvitukseni?" Vastauksemme on, että sekä mielen että sielun on opittava pysymään syrjässä ja hiljentymään täydellisesti, jotta voisimme kuulla puhtaan hengen äänen - hiljaisuuden äänen, sanattoman äänen, joka sanoo vain totuuden ja jonka kautta sinä heti tiedät.
- Jeesus nousi kuolleista. Hänen fyysisen kehonsa atomit olivat muuttuneet ja henkistyneet. Sen jälkeen hän kulki ja puhui opetuslastensa kanssa osoittaen maailmalle tällä tavoin hengen voiton materiasta. Kun hän oli päättänyt tehtävänsä, hänet ympäröitiin valolla ja otettiin taivaisiin.
- Koko elämän tarkoitus aineellisella tasolla on ihmisen ja maapallon rakenteen jatkuva eteeristyminen, muuttuminen henkiseksi aineeksi. Tiedättekö, että aurinkokunnassanne on jo planeettoja, jotka ovat niin henkistyneitä, etteivät ne ole nähtävissä edes voimakkaimmilla teleskoopeilla? Maaplaneetta, joka on tällä hetkellä hyvin synkkä ja pimeä, nopeuttaa hitaasti värähtelyään. Teitä kaikkia odottaa suurenmoinen tehtävä.
White Eagle viittaa usein Vapaamuurareihin, joiden väitetään kuuluvan Illuminatiin (ja myös Valkoisen Veljeskunnan väitetään olevan Illuminatin takana), mutta itse olen sitä mieltä, että Vapaamuurarit jatkavat muinaisten mysteerikoulujen perinteitä, eivätkä sinänsä ole "pahoja". Toki kaikkea esoteerista tietoa voidaan käyttää väärin ja juuri siksi mysteerikouluilla on asteet, vihkimykset, jotka pitää läpäistä ennen kuin oppilaalle annetaan lisää tietoa. Aina on joukossa niitä, jotka käyttävät tietoa itsekkäästi oman valtansa lisäämiseen ja epäilemättä tällaisia henkilöitä värvätään Illuminatiin, mikäli järjestö on olemassa. Jokainen voi itse valita, käyttääkö saamaansa tietoa hyvään vai pahaan.
Kaikista White Eaglen kauniista opetuksista huolimatta on ihmeteltävä, miksi ihmisen ylipäätään piti erota Jumalasta? Sanotaan, että ihmisen kautta Jumala kokee itsensä ja sielut kehittyvät kokemustensa kautta. Mutta miksi täydellisten olentojen pitäisi laskeutua alas ja kehittyä? Miksi Jumalan tarvitsee kokea itsensä tällä tavalla? Olemmeko me Jumalan viihdettä? Tämä on tylysti ilmaistu enkä halua olla epäkunnioittava, mutta minulle tuo yllä mainittu elämän tarkoitus ei tunnu riittävältä. Mikä on Jumalan tarkoitus? Maailmankaikkeuden tarkoitus? Mistä Jumala on syntynyt?
Nyt pää menee jo pyörälle, mutta White Eaglen opetukset jatkuvat seuraavassa osassa.
If you ever read anything esoteric, please read the teachings of
White Eagle, the spiritual guide of the Great White Brotherhood of Light. The Finnish translation consists of three original books:
Initiations on the Path of the Soul 2007
Spiritual Unfoldment 3 The Way to the Inner Mysteries 2001
Spiritual Unfoldment 4 The Path to the Light 2003
These teachings summarize everything that I've read in dozens of books and experienced in my own life. White Eagle was the guide who first called me to the spiritual path and I've received several messages from him. These books give a whole new meaning to the metaphors in Bible, an esoteric meaning, a very eloquent and understandable meaning - and I want to emphasize that this is not religion but esoteric knowledge.
Here are some teachings (my words as I don't have the original books) but I encourage you to read the complete books.
- Initiations proceed gradually throughout your many incarnations and you may complete them all at the same time in one life. So there are no clear steps or degrees like the 33 degrees of the Freemasons, but instead you learn and develop gradually in all different areas.
- Sin is when you act, speak or think against the truth that you know in your heart.
- You must learn to control your thoughts and emotions as negative thoughts create negative reality and uncontrollable emotions affect also your mental and physical health.
- Satan or Saturn is the planet that afflicts you with difficulties but you should be grateful for these trials as they help you to develop.
- The two pillars of Freemasons symbolize the lower (earthly) and higher (heavenly) self of a human being. These two selves or minds must be in balance if one wishes to pass the initiation. (White Eagle often refers to Masons as an example of a mystery school.)
- Love is the essence and origin of all life. If one neglects love towards self and others, one ends up in emptiness, coldness and darkness after death. So people create their own personal "hell" by choosing negative emotions during life. (Also Pope John Paul II admitted this.)
- The initiation of Earth (there are four initiations: Earth, Air, Fire and Water) means that you will learn to control the physical reality - mind over matter - and this is also called black or white magic depending on the way you use your powers.
- The purpose of material life is the evolution of man and planet Earth toward higher vibration, finally transforming into spiritual matter. There are planets in your solar system that are so spiritual that no telescope can detect them. This is your grand purpose.
Despite all the wonderful teachings I can't help but wonder why did we have to separate ourselves from God in the first place? Why did perfect creatures have to descend and learn to develop themselves, only to reach God again? It is said that life is God's way of experiencing himself (or herself as White Eagle emphasizes the feminine aspect of God) but why does God need experiences like this? Are we God's entertainment? And what is the purpose of God, the purpose of universe? What is behind God, where did he/she come from?
Too many questions for a small mind... But I will tell you more about White Eagle in the next part of this post.