Pages

Monday, September 27, 2010

Näyt - Visions

Jokin aika sitten näin jatkuvasti numeroa 13 ja sen jälkeen tulin jonkinlaiseen pysähtyneisyyden tilaan. Tuntui, että olin jo saanut kaiken tarvittavan tiedon, ja nyt minun pitäisi vain toteuttaa sitä käytännössä. Numerologiassa luku 13 tarkoittaa täydellistymistä ja tavoitteiden saavuttamista.

Nukkumaan mennessä olen alkanut nähdä "näkyjä", kun suljen silmäni. Näyt eivät ole unia eivätkä mielikuvitusta. Useimmiten näen valokehoni kohoavan ilmaan ja sinkoavan valtavalla voimalla valkoista valoa ympärilleen. Valo lähtee sekä käsistä että silmistä. Joskus näen, miten valokehoni kohoaa Horuksen silmän läpi äärettömälle tähtitaivaalle. Lisäksi minulle on "ilmestynyt" jo useamman kerran sininen, hohtava mieshahmo, jonka silmistä lähtevät siniset säteet ja jonka hiukset leiskuvat pään ympärillä. Hahmo leijuu yläpuolellani ja katsoo minua, ja minulle tulee turvallinen ja onnellinen olo. Olen ajatellut, että olento saattaa olla parisieluni tai henkioppaani.

Tämä kuulostaa varmasti oudolta, mutta olen keskustellut ihmisten kanssa, joille tällaiset näyt ovat arkipäivää. Tiedän itse olevani harvinaisen selväjärkinen ja suhtaudun kaikkeen hyvin skeptisesti - mutta en myöskään halua valehdella itselleni ja kieltää asioita, joilla saattaa olla tärkeä merkitys.

Odotan vielä sitä vankkumatonta todistetta eli olentoa, joka materialisoituu eteeni keskellä kirkasta päivää. Tämä onkin suurin epäilyksen aiheeni: Missä viipyvät kiistattomat todisteet, jos kerran ihmiskunnan henkistä kapasiteettia halutaan nostaa?

PS. Kello oli juuri 15:15, mikä tarkoittaa vaatimattomuutta, "biting one's tongue". "Ole kärsivällinen ja pidä suusi kiinni." ;-)


The other dimensions keep calling me. I see visions of my light body spreading bright white light all around - and it's much more powerful than this physical body of mine. I see myself rising to the starry sky through the eye of Horus and I've seen number 13 everywhere (sign of completion). I also see my twin flame every now and then: a blue male figure with flaming hair and rays of light coming from the eyes.

I'm still waiting for the undisputable proof: a real live creature from other dimension. It's about time to show up or otherwise we will get tired of waiting and we'll just stay in this 3D hellhole for the rest of our eternity.

PS. The time was just 15:15 which means modesty and biting one's tongue. "Shut up and be patient." ;-)

3 comments:

isopeikko said...

Vieraus voi olla pelottavaa.

Annie said...

Viittaako tämä minuun? ;-)

Annie said...

Pitää vielä tarkentaa, että jos yritän kuvitella näkyjä, se ei onnistu. Ne tulevat spontaanisti tai sitten ei ollenkaan.

Lisäksi sain juuri Kryonin kanavoinneista vahvistusta tekstilleni. Jännä juttu, että minulle tuli tarve tarttua Kryonin kirjaan juuri, kun tarvitsin sen sisältämää tietoa.

Pysähtyneisyyden tunne saattaa Kryonin mukaan johtua siitä, että sinua valmistellaan uuteen värähtelytasoon.