Pages

Wednesday, August 31, 2011

Ufohavainnot - UFO sightings

Timothy Goodin uudessa kirjassa "Sisäpiiri" on 500 sivua puolustusvoimien ja tiedustelupalvelujen ufohavaintoja 30-luvulta tähän päivään asti. Kirja on harvinaisen vakuuttava ja saa sitkeimmänkin skeptikon tähyilemään taivaalle. Kirjan mukaan meidän aurinkokuntamme liikenne on vain pisara meressä, jos sitä vertaa maailmankaikkeuden galaktisilla kaistoilla tapahtuvaan avaruusliikenteeseen. Avaruuslöytömatkailun tärkein sääntö on, ettei planeettojen luonnolliseen kehitykseen saa puuttua, joten suurin osa vierailijoista on vain tarkkailijoita. Vieraat pystyvät soluttautumaan ihmiskuntaan, lukemaan ajatuksiamme ja liikkumaan toisissa ulottuvuuksissa. He pystyvät tarvittaessa lamauttamaan elektroniset laitteemme, voimalaitoksemme ja aseemme, mutta vain hätätapauksessa. Tavoitteena on ihmiskunnan suojeleminen itseltään ja vihamielisiltä vierailijoilta.

Eri maiden ilmavoimat ovat tehneet lukuisia ufohavaintoja vuosien varrella, mutta huippusalaiset raportit eivät koskaan päädy tiedotusvälineisiin, koska kansalaisia halutaan suojella pelolta ja maailmankuvan järkkymiseltä. Salailu on niin tehokasta, että jopa suurin osa valtioiden ja puolustusvoimien johtajista pidetään pimennossa. Jotkut USA:n presidentit ovat saaneet tavata vierailijoita ja armeijalla väitetään olevan hallussaan vierasta teknologiaa, jota Lockheedin entisen johtajan mukaan osataan myös käyttää: "Ihmiset osaavat nykyään palauttaa E.T.:n takaisin kotiinsa." Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer on vaatinut ufoilmiön paljastamista, mutta edes viime vuosina avatuissa salaisissa asiakirjoissa ei paljasteta koko totuutta.

Ufoja on havaittu myös veden alla (USO, Unidentified Submarine Objects) ja merien syvänteissä arvellaankin olevan vierailijoiden tukikohtia. Bermudan Kolmio ja Suuret Järvet tunnetaan ufoaktiivisina alueina, ja lentokoneiden ja laivojen katoaminen saattaa liittyä juuri ufoihin. Useat ilmavoimien hävittäjät ovat kohdanneet tunnistamattomia aluksia ja moni hävittäjä on tällaisessa välikohtauksessa tuhoutunut. Kirjassa varoitetaan kuitenkin suhtautumasta vihamielisesti muukalaisiin, sillä suurin osa on täällä auttamassa ihmiskuntaa ja muukalaisten teknologia ja kyvyt ylittävät omamme moninkertaisesti.

Ihmettelen kuitenkin, miksi ufoista ei ole saatu tai julkaistu parempia valokuvia, jos kerran havaintoja tehdään niin runsaasti.

Mielenkiintoisia linkkejä:
Ufo Itämeren pohjassa
Häivekone katosi lennollaan
ET:t löytyvät 20 vuoden sisällä


Timothy Good's new book "Need to know - UFOs, the Military and Intelligence" convinces even the most stubborn sceptic - 500 pages of ufo reports from defence forces and intelligence. According to the book the visitors have been here for ages and are able to infiltrate human society, read our minds and travel to other dimensions. But what's more interesting is that humans have learned to use alien technology and as Ben Rich, the former CEO of Lockheed, says "are able to take the E.T.s back home".

UFOs have been detected in oceans and the Great Lakes too (USO) and probably there are alien bases in deepwater areas. Several fighters have been lost in hostile conflicts but the book warns about hostility towards visitors as they are technologically and spiritually much more evolved than us. Former Canadian Defence Minister Paul Hellyer has demanded goverments to expose the UFO cover-up but so far UFOs have been above top secret and not even the recent published archives have revealed the whole truth.

I can't help wonder though, why aren't there better pictures of UFOs if there are hundreds of sightings every year.

UFO found in Baltic Sea

No comments: