Ykseys ja erilaisuus - Oneness and difference

Katselin vanhoja kommentteja ja huomasin ikävöiväni niitä lukijoita ja bloggaajia, jotka olivat jo aikaa sitten lopettaneet. Yksi heistä kuoli syöpään - jotenkin kammottavaa, että blogin viimeinen päivitys jäi kuin ilmaan leijumaan. Tuntuu siltä kuin olisi menettänyt vanhoja ystäviä, vaikka en ollut yhtäkään lukijaa tavannut. Samalla tavalla sitä kadottaa tosielämän ystäviä, kun tiet olosuhteiden pakosta erkanevat. Elämä on jotenkin niin häilyvää - kohtaamisia matkan varrella, mistään et kiinni saa. On elettävä hetkessä, otettava se, mitä juuri se hetki tarjoaa, sillä toista tilaisuutta ei ehkä tule. Ihmisistä jää pelkkä muisto ja sillä muistolla voi olla suuri merkitys, vaikka kyseessä olisikin vain ohikulkija.

Minua on pidetty ihmisvihaajana, erakkona, outona, mutta tosiasiassa olen hyvin sosiaalinen ja kiinnostunut erilaisista ihmisistä ja pahaksi onnekseni myös kiinnyn ihmisiin helposti. Joskus kuvittelin, että hekin kiintyvät minuun, mutta kun huomasin, miten välinpitämättömiä, itsekkäitä ja ilkeitä monet ihmiset ovat, kasvatin ympärilleni suojakuoren. Minä en kuulu tähän maailmaan -  kuulun sinne, missä kaikki rakastavat toisiaan pyyteettä ja pitävät toisistaan huolta. Kuulun maailmaan, jossa kenelläkään ei ole enempää kuin toisella. Jossa kaikki ovat suunnattoman rikkaita, vailla omaisuutta.

Huomasin, että tämä olisi 333. posti, joten pyysin ja jäin odottamaan sopivaa aihetta. Tämän aiheen sain.

Mitä on sosiaalisuus? Onko se kanssakäymistä kasvokkain vai voiko kasvoton, anonyymi kommunikointi tarjota jopa enemmän? Netissä olen kohdannut ihmisiä, joita en olisi koskaan muulloin kohdannut - vaihtanut ajatuksia ihmisten kanssa, jotka ajattelevat asioista aivan eri tavoin kuin minä. Se on avartavaa. Pelottavaa. Rauhoittavaa. Olla ajatusten virrassa ja nähdä, miten ne muokkaavat maailmaa.

Netin kautta olen myös tavannut fyysisesti ihmisiä, joita en olisi missään muussa tilanteessa tavannut. Rakastellut ihmisten kanssa, jotka eivät luultavasti rakastaneet minua. Mutta minä en voi olla rakastamatta tuntematontakaan, sillä me olemme kaikki yhtä. Saman energian monimuotoisia ilmentymiä.

Jokainen kohtaaminen on suuri etuoikeus ja toivon, että pystyn yhä enemmän kohtaamaan ihmisiä vilpittömästi ja rakastavasti huolimatta siitä, millaisia he itse ovat. Jokainen kohtaaminen voi muuttaa sieluani joko pieneksi ja araksi tai äärettömän suureksi valoksi, josta lähtee säikeitä kaikkialle maailmaan. Kun kirkkaita valoja on riittävän monta, maailmat yhdistyvät.

I miss the old bloggers and readers who have quit long ago. One of them died of cancer which was somehow spooky as the blog was just left hanging in the air. It feels like losing old friends even though I haven't even met any of them. The same way you lose friends in real life when situations change and paths diverge. Life is so uncertain - you have to grab on to the moment as another one may never come.

Some have called me a people hater, a hermit, but that is not true. I'm very social, interested in all kind of people and to my unfortune I also get easily attached to people. I used to think that they get attached to me too but after I noticed how cold, cruel and selfish many people are I grew a shell around me. I don't belong to this world - I belong somewhere where everyone loves each other unconditionally, where everyone is taken care of. Where there are no possessions but everyone is immensely rich.

I noticed that this would be the 333rd post so I asked and waited for a good topic. This is what I got.

What does it mean to be social? Does it have to be face to face or might faceless, anonymous communication offer even more? In the internet I've met people I probably would've never met anywhere else - exchanged ideas with people who see things totally different from me. It is mind-blowing. Scary. Soothing. To be in the current of thoughts and see them change the world.

I've also met people face to face via the internet - people that I would've never met in any other situation. I've made love to people who probably didn't love me. But I can't help not to love a stranger as we are all one. Just different manifestations of the same energy.

Every encounter is a great priviledge and I hope that I will learn to be more loving and accepting towards people no matter how they are themselves. I have the opportunity to make my soul either small and timid or change it into a great white light that reaches everywhere. And when there are enough of those bright lights, the worlds will unite.