Pages

Tuesday, January 2, 2018

Mystisiä kirjoja - Mysterious books

Luin kirjan kummituskertomuksia eli ihmisten kokemuksia kuolleista sukulaisistaan ja ystävistään. Olihan se sykähdyttävä, mutta aivan hyvin tarinat voisivat olla fiktiota. Itse en ole kuolleita kohdannut, paitsi meedion kautta, ja vaikka viestit ovatkin olleet hämmästyttävän yksityiskohtaisia, ne eivät vielä todista mitään. Ehkäpä meediolla on telepaattisia kykyjä - olisihan sekin hämmästyttävää. Olen kyllä itsekin harjoitellut ja onnistunut monta kertaa.

Toinen kirja sisältää Elisabeth Clare Prophetin näkemyksiä henkisestä kehityksestä ja ohjeita meditaatioon. Se vastaa aika pitkälti omia käsityksiäni, mutta Prophet väittää saaneensa tietonsa suoraan henkimaailmalta. Olivat tiedot mistä tahansa, mielenkiintoiselta kirja kuitenkin vaikuttaa. Keskeinen opetus on se, että ihmisten pitäisi hallita paremmin tunteitaan, ajatuksiaan, sanojaan ja tekojaan. Kaikki on energiaa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kolmannen kirjan avulla olen opetellut tulkitsemaan Tarot-kortteja Tuula Huhtalan innoittamana. Kortit ovat kerta toisensa jälkeen hämmästyttäneet minut ja pidän niiden visuaalisuudesta ja salaperäisyydestä.

Tällaisia kirjoja ja kortteja löytyy mm. Era Nova -kirjakaupasta Helsingistä.



I read a book about ghost stories or people's experiences on dead relatives and friends. It was quite touching but it could as well been fiction. I haven't "seen any dead people" myself, except through a psychic, but even though the messages have been quite astonishing, they don't prove anything. Maybe the psychic has telepathic abilities - which would be astonishing as well. I've practised myself too and succeeded on plenty of occasions.

The other book contains Elisabeth Clare Prophet's views on spiritual development and instructions for meditation. Most of the content is already familiar to me but Prophet claims she has received her information directly from the spirit world. Wherever the information comes from, the book is quite interesting. The central teaching is that we should control our emotions, thoughts, words and actions better. Everything is energy and affects everything.

With the third book I've learned to read the Tarot cards, inspired by a known Finnish tarot reader Tuula Huhtala. The cards have amazed me every time I've used them and I like their beautiful and mysterious images.


No comments: