Pages

Tuesday, January 2, 2018

Vihkimys - Initiation

Elisabeth Haich kertoo jo klassikoksi muuttuneessa kirjassaan monitasoisen elämäntarinansa faaraon puolisona ja papittarena Egyptissä sekä ylhäisörouvana ja konserttipianistina toisen maailmansodan ajan Unkarissa. Kirjassa hän kertaa oppi-isänsä Ptahhotepin opetuksia, jotka kattavat koko universumin ja elämän rakenteen, oktaavien laista jälleensyntymiin, ja kuvailee samalla omaa henkistä kasvuaan ja luhistumistaan. Elisabeth taistelee seksuaalisuutta ja maallisia energioita vastaan päästäkseen yhä korkeammalle, mutta lopulta epäonnistuu yrittäessään valaistua liian nopeasti. Monien elämänvaiheiden ja vaikeuksien kautta hän pääsee takaisin vihkimyksen äärelle ja muistaa kaukaisen elämänsä faaraoiden ja pyramidien aikaan. Vaikka kirja olisikin vain nerokkaan mielen fiktiota, se on silti huima sukellus ihmissielun ja historian syvyyksiin. Elisabeth Haich tapasi lopulta menneen elämänsä ottolapsen, Bo Gharin eli Selvarajan Yesudianin Unkarissa, ja perusti tämän kanssa Euroopan vanhimman joogakoulun Sveitsiin.

Kirja koskettaa varmasti eritoten "vaeltajia", jotka kokevat syntyneensä väärään perheeseen, väärään aikaan ja väärälle planeetalle. Elisabeth paastoaa, joogaa ja meditoi pitkiä aikoja vuoristomajassa, kunnes yhtäkkiä portti menneisiin elämiin avautuu. Kirjassa on myös mielenkiintoinen kuvaus telepatiasta ja kun harjoittelin sitä itse, sain yhtäkkiä viestin ihmiseltä, johon en ollut kuukausiin pitänyt yhteyttä. Hän kertoi ajatelleensa minua juuri samalla hetkellä, kun olin yrittänyt tavoittaa häntä telepaattisesti.

Kirjan voi siis lukea joko jännitys- ja fantasiatarinana tai oppaana omaan korkeampaan minään.


Elisabeth Haich describes in this classic her lives as a pharaoh's wife and priestess in Egypt and as an upper class housewife and concert pianist in World War II Hungary. It is an adventure of thousands of years, a struggle towards enlightenment, and a collection of teachings about the nature of life and universe. In this life or real life, however you like to take it, Elisabeth finally found a soulmate, a reincarnation from ancient Egypt, and founded Europe's oldest yoga school in Switzerland with him. This book will surely be reassuring to all the "wanderers" out there, feeling misplaced and misunderstood. Elisabeth Haich burned herself trying to reach too high but eventually she found back home.

Ankh - the symbol of eternal life.

No comments: