Pages

Saturday, January 12, 2013

Lopun ajan ennustukset - Prophecies of the apocalypse

Kaikista maailmanlopun ennustuksista tämä on tähän asti asiallisin, järkevin ja vaikuttavin. The Daniel Project (2011) on dokumentti, joka käy kohta kohdalta läpi Raamatun lopun aikoihin liittyvät ennustukset ja niiden toteutumisen historiassa ja nykypäivänä. Hämmästyttävintä on se, että kaikki ennustukset ovat tähän mennessä toteutuneet lähes kirjaimellisesti ja myös tulevien tapahtumien toteutuminen näyttää todennäköiseltä nykytilanteen valossa. Toteutuneita ennustuksia on lukuisia  ja samankaltaisista asioista puhuvat sekä David Icke että Thomas Horn ja muut salaliittoteoreetikot. Lisäksi Gurdjieff painottaa useaan otteeseen sitä, että Raamatun ennustuksia ja opetuksia on tulkittava kirjaimellisesti, ei allegorisesti.

Dokumentissa viitataan Barack Obamaan maailman johtajana ja mikrosiruun, joka tullaan asentamaan ihmisten otsaan tai oikeaan käteen. Miksi juuri oikeaan? Koska harva ihminen haluaa leikata oikean kätensä irti... USA:n ansiosta meillä on jo nyt mikrosirulla varustetut passit ja ihon alle asennettavaa mikrosirua kaavaillaan uudeksi valuutaksi. Barack Obama tuskin on antikristus, mutta USA vahvistaa jatkuvasti asemaansa maailmassa ja jossain vaiheessa Obaman kausi päättyy ja joku astuu hänen tilalleen. Raamattu ennustaa maailmanlaajuisia taisteluita Israelista, ja tämän kaaoksen turvin antikristus pääsee valtaan. Ihmiset haluavat pelastajaa ja antavat "pelastajalle" vapaaehtoisesti kaiken vallan, koska eivät sokeudessaan näe suurta suunnitelmaa. Me olemme jo nyt rahan, itsekkyyden, kiireen ja median sokaisemia.




Raamattu ennustaa myös Salomon temppelin uudelleenrakentamisen. Sen kulmakivi on jo laskettu ja pyhää esineistöä on alettu valmistaa. Ihmiset ympäri maailman keräävät varoja temppelin rakentamista varten. Ennustuksen mukaan Messias palaa takaisin maan päälle nimenomaan Salomon temppelissä, mutta valitettavasti ennustukset päättyvät Armageddoniin eli tuomiopäivään, kaikkien aikojen maailmanlaajuiseen sotaan - josta viisaat ja valaistuneet kuitenkin pelastuvat. Dokumentissa käydään läpi tämäkin skenaario melko vakuuttavasti. Venäjä, Iran ja Kiina liittoutuvat Israelia ja USA:ta vastaan energiasodassa, joka johtaa ydinsotaan tai kenties kybersotaan.

Pystymmekö estämään tilanteen kehittymisen näin pahaksi, jos kerran 2000 vuotta sitten tehdyt ennustukset ovat tähänkin asti toteutuneet? Maailmanhallitukselle ei saa antaa jalansijaa yhtään enempää ja mikrosirukokeiluihin ei saa suostua. Jos kuulostaa siltä, että olen menettänyt todellisuudentajuni, niin mieti, mitä tapahtuu Syyriassa, jonka vahvin liittolainen on ydinasetta rakentava Iran.

Apokalypsi tarkoittaa itse asiassa salatun tiedon paljastumista, ei maailmanloppua, vaikka ajallisesti ne liittyvätkin toisiinsa. Miksi Raamatussa sitten ennustetaan tulevat tapahtumat ja miksi mysteerit avautuvat meille juuri nyt? Onko meille annettu mahdollisuus muuttaa tapahtumien kulkua?

The Daniel Project (Netflix)

Salomon temppelin upea 3D malli.



Of all the end days prophecies, this is the most convincing, rational and impressive. The Daniel Project documentary proves us how all the major prophecies in the Bible have come true in history and present day and how they seem to be unfolding in the future: Israel as the stage of Armageddon, Obama and his follower as a leader of the world, biometric passports and currency converted to implants, the construction of Solomon's temple (which has already started) and many other interesting facts.

Here are some current related issues: global energy war or cyber war in the Middle East, Iran's nuclear weapon and allies of Syria.

And a beautiful 3D model of Solomon's Temple.

The Daniel Project (Netflix)

Apocalypse, in fact, means the revelation of hidden truth and not the end of the world - even though they are connected to each other. So why are we given this information now? To change the status quo?

Thursday, January 10, 2013

Suuri illuusio - Great illusion

David Icken näkemys Gurdjieffin kuvailemasta orjuudesta ja värähtelyjen luomasta todellisuudesta:
David Icke's vision of the slavery and illusion of reality described by Gurdjieff:

David Icke: Live at the Oxford Union Debating Society


Minäkin hymähtelin ennen Icken teorioille, mutta mitä enemmän perehdyn asioihin, sitä vääristyneemmältä "todellisuus" alkaa näyttää. Ja vaikka monet Icken kuvailemista asioista ovat niin kammottavia, ettei niihin halua uskoa, niin minun on myönnettävä, että noita asioita tapahtuu maailmassa jatkuvasti, mutta on helpompi sulkea silmänsä niiltä ja elää "hyvinvointiyhteiskunnan" luomassa turvallisuuden illuusiossa.

I used to smile at Icke's theories but the more I study things the more distorted "reality" begins to look. And even if many things Icke describes are so horrible that you want to deny them, you have to admit that those things are happening in the world all the time - but it's easier to close your eyes and live in the illusion of safety of the "welfare state".

Etiäinen - Premonition

Tänään "näin ennalta" vanhan ystäväni juna-asemalla eli kuvittelin näkeväni hänet istumassa laiturilla, vaikka emme olleet vuosiin nähneet - ja siinä samassa hän kävelikin laituria pitkin luokseni ja vaihdoimme kuulumisia pitkästä aikaa. Sain kuulla, että hänen miehensä oli yllättäen kuollut muutama vuosi sitten - samaan sairauteen, johon toinen ystäväni oli melkein kuollut viime vuonna. Olin iloinen, että sain kuunnella ja lohduttaa ja kenties helpottaa ystäväni taakkaa. Jälkeenpäin muistin, että olin eilen sattumalta osunut hänen miehensä firman pääkonttoriin, vaikka en edes tiennyt, missä se sijaitsi.

Oliko kaikki sattumaa vai johdatusta? Olen ennenkin "nähnyt ennalta" tapahtumia, jotka ovat sitten muutaman minuutin sisällä tapahtuneet. Asioita, joita en mitenkään olisi voinut ennakoida tai aavistaa.


Today I "foresaw" my old friend at a train station, i.e. I imagined her sitting on a bench even though we hadn't seen in years - and a few minutes later she came walking towards me. She told me that her husband had suddenly died a few years earlier - from the same disease that almost killed my other friend last year. So I got a chance to share experiences and hopefully ease my friend's pain. I also remembered that yesterday evening I had suddenly found myself at her husband's company's door even though I hadn't even known where it was.

Was it all just a coincidence or did his husband have a message? I've "foreseen" things before that have happened a few minutes later. Things I couldn't have predicted.

Monday, January 7, 2013

Universumin luonne - The nature of universe

Gurdjieffin mukaan:

- Kolmen Laki: kaikki ilmiöt ovat tulosta kolmen erilaisen voiman kohtaamisesta - passiivisen, aktiivisen ja neutraloivan (kolmas voima on esim. sysäys, joka saa ihmisen muuttamaan mieltään positiivisen ja negatiivisen välillä).
- Absoluutin (eli alkupisteen, "Luojan") kolme voimaa luovat uusia maailmoja, joissa ilmenee kolme uutta voimaa alkuperäisten lisäksi, joten näitä sanotaan maailmoiksi numero 6 (voimien lukumäärän mukaan). Maapallo kuuluu maailmoihin 48.
- Maailmat ovat järjestyksessä: Absoluutti, kaikki maailmat (universumit), kaikki auringot (esim. meidän Linnunratamme tähdet), aurinko (esim. meidän Aurinkomme), kaikki planeetat (esim. meidän aurinkokuntamme planeetat), Maa, Kuu
- Tämä luomisjärjestys Absoluutista Kuuhun on nimeltään "Luomisen Säde" eli "Elämänpuu". Jotta luomiskaavan ymmärtäisi oikein, on ajateltava kuuta oksan kasvukärkenä. Maa kehittyy edelleen auringoksi vuosimiljardien kuluessa ja kuu eläväksi planeetaksi. Meistä tuleva energia ravitsee kuuta.

Kun käyn uudestaan kirjaa läpi, tajuan, että opetukset ovat todellakin vain sirpaleita monien vuosien keskusteluista, joita Gurdjieff kävi oppilaidensa kanssa. Väistämättä herää kysymyksiä, joihin ei voi saada vastausta ainakaan Gurdjieffilta itseltään enää. Ouspenskyn mukaan Gurdjieff jätti myös paljon kertomatta ja muutti myöhemmin opettamaansa eli ilmeisesti opettaja ei itsekään ollut täysin selvillä systeemistä tai sitten oppilaat ymmärsivät jotain väärin. Lisäksi Gurdjieff painotti sitä, että kaikkea ei voi ymmärtää ennenkuin siirtyy itse kehityksessä seuraavalle tasolle. Kaikkea tietoa ei voi antaa valmiina, koska edes neljännen tason ihminen ei kykenisi ottamaan sitä vastaan. Kuitenkin opetukset sopivat yhteen Ra:n ja White Eaglen vastaavien kanssa, joten ehkäpä tässä kaikessa on totuuden siemen.


- Maailmat muodostuvat värähtelyistä, jotka ovat kääntäen verrannollisia aineen tiheyteen. Absoluutin värähtely on korkein ja siten aineen tiheys pienin. Meidän fysiikkamme ei pidä korkeampien maailmojen materiaa edes materiana. Mutta myös hienommat materiat läpäisevät meidän materiamme.
- Tässä teoriassa "atomi" on pienin määrä jotain ainetta, "substanssia", jolla on aineen kaikki kemialliset, fysikaaliset ja kosmiset ominaisuudet. Jokainen substanssi voi toimia aktiivisena, passiivisena tai neutraloivana riippuen voimasta, joka vaikuttaa sen kautta.
- Kun substanssi on johtimena aktiiviselle voimalle, sitä kutsutaan hiileksi, C. Kun passiiviselle voimalle, hapeksi, O. Kun neutraloivalle voimalle, typeksi, N. Ja ilman voimien vaikutusta, vedyksi, H. Nämä elementit vastaavat alkemian elementtejä tuli, ilma, vesi ja maa.
- Ihmisen astraaliruumis muodostuu planetaarisen tason aineista (kaikki planeetat) eli se jää eloon fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen. Jumalruumis muodostuu tähtimaailman aineista (kaikki auringot) ja mikään alemmalla tasolla eli aurinkokunnassa ei voi tuhota sitä.
- Astraaliruumis ilmenee esim. telepatian kautta. Ihmiset, joilla on astraaliruumis, voivat kommunikoida telepaattisesti toistensa kanssa. Jokin henkilökohtainen esine voi auttaa kommunikoinnissa ja veri on kaikkein vahvin side. Gurdjieffin mukaan viimeisellä ehtoollisella Kristus antoi vertaan opetuslapsille, jotta nämä voisivat muodostaa häneen astraaliyhteyden kuoleman jälkeen (veriveljeys).
- Ihmisen fyysisessä koneessa on viisi erilaista keskusta: ajattelu, tunne, liike, vaisto ja seksuaalisuus. Tasapainottomassa ihmisessä keskusten toiminnot ovat sekoittuneet. Esim. tunnekeskuksen toiminta viileää harkintaa vaativissa tilanteissa aiheuttaa hermostuneisuutta ja sukupuolikeskuksen toiminta muissa tilanteissa kiivautta ja kiihkeyttä. Ihmisen tulisi tarkkailla ja tasapainottaa itseään.
- Ihmisen täytyisi päästä eroon myös haaveilusta ja murehtimisesta (koska nämä eivät johda mihinkään), tavoista ja tottumuksista sekä negatiivisista tunteista.
- Tiedostava, kehittyvä ihminen tarkkailee itseään ulkopuolelta, havainnoi persoonansa toimintoja ja pyrkii kontrolloimaan itseään. Persoona ei ole todellinen perusolemus, todellinen Minä. Gurdjieff korosti usein, että voidakseen havainnoida itseään, täytyy ensin muistaa itsensä eli todellinen minänsä. Tämä vaatii jatkuvaa keskittymistä, meditointia.


- Seitsemän Laki eli Oktaavien Laki: oktaavi on jakso, jossa värähtelyt kaksinkertaistuvat. Do, re, mi, fa, so, la, ti = oktaavin 7 askelta ja seuraavan oktaavin do = 8. askel.
- Värähtelyjen kiihtyminen hidastuu sävelaskelten mi-fa ja ti-do välissä, joissa kohdin esim. pianosta puuttuvat mustat koskettimet, koska puolisävelaskel puuttuu.
- Tämä laki selittää sen, miksi luonnossa ei ole suoria viivoja ja miksi emme pysty ajattelemaan ja toimimaan suoraviivaisesti. Mi-fa ja ti-do aiheuttavat poikkeaman alkuperäisestä suunnasta ja jos tämä piirrettäisiin viivaksi, se kääntyisi aina poikkeaman kohdalla ja muodostaisi samaan suuntaan kiertyvän kuvion (fraktaali?).
-Raamatun luomiskertomus, jossa Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä lepäsi, on sekin kuvaus Seitsemän Laista.
- Jos poikkeaman eli intervallin kohdalle osuu toinen risteytyvä tai rinnakkainen värähtely, tällainen "shokki" eli sysäys voi muuttaa oktaavin suuntaa.
- Luomisen Säteessä Absoluutti on do, kaikki maailmat on ti, kunnes tullaan kuuhun eli rehen. Tämä on siis laskeva oktaavi. Siten ihmisen kehityksen linja kulkee vastavirtaan luomisen linjaa, koska ihmisen on kehitettävä ensin planetaarinen ruumis ja lopuksi tähtimaailman ruumis.
- Voidakseen kehittyä, ihmisen on tunnettava oktaavit ja intervallit ja luotava shokit eli sysäykset oikealla hetkellä. Tämän voi oppia ainoastaan oikeassa esoteerisessa koulussa.
- Perusoktaaveista haarautuu sivuoktaaveja ja näistä taas uusia sivuoktaaveja - samaan tapaan muodostuvat lehtisuonet ja lehtien sahalaidat.


As above, so below:

Gurdjieff's Ray of Creation

The Law of Three


Saturday, January 5, 2013

Olemassaolon sietämätön totuus - The unbearable truth of being

Kun lukee Gurdjieffia, tekee ensimmäisenä mieli ampua itsensä - niin lohduttomalta kaikki vaikuttaa. Ihmiset ovat pelkkiä tahdottomia koneita, orjia, joista vain harva jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen ja heistäkin suurin osa vain päätyäkseen takaisin Maa-planeetan kurimukseen. Nyt tiedän, mitä käsite "Minä Olen" tarkoittaa ja mistä on lähtöisin egon orjuudesta vapautuminen. Mutta valitettavasti suurin osa ihmisistä, jotka toistavat näitä käsitteitä, tuskin edes tietävät, mistä puhuvat, eivätkä taatusti elä niin kuin opettavat. Ja kello onkin sopivasti 3:33...

Yritän lyhyesti koota yhteen Gurdjieffin opetuksia, mutta se tietää raakaa karsintaa ja ajatukset voivat jäädä irrallisiksi. Suosittelen lämpimästi lukemaan Gurdjieffin oppilaan Ouspenskyn kirjan "Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta" ennen Gurdjieffin omien teosten lukemista. Ouspenskyn kirja on jäsennelty, seikkaperäinen ja helposti ymmärrettävä ja kaiken lisäksi erittäin looginen ja vakuuttava. Gurdjieffin ideat antavat selityksen lähes kaikelle olevaiselle ja näissä ideoissa yhdistyy lähes kaikki aikaisemmin lukemani. Tosin Gurdjieff painottaa sitä, että pelkkä kirjaviisaus ei johda mihinkään. Pitää harjoituttaa itseään käytännössä, soveltaa tietoa. Spiritualismi, länsimaiset joogakoulut ym. ovat Gurdjieffin mukaan pelkkää tunteellista leikkimistä, joissa ei pääse puusta pitkälle. Edes elämänsä mietiskelylle omistaneet itämaiset munkit eivät välttämättä saavuta valaistumista. Ainoastaan neljäs tie voi johtaa perille asti, ja tällä tiellä pyritään saavuttamaan täydellinen ruumiin, tunteiden ja ajatusten hallinta todellisen Minän kautta. Kukaan meistä ei tunne todellista minäänsä, mutta sinnikkäällä harjoituksella sen voi löytää ja vapautua maanpäällisen elämän harhoista ja kahleista.

Viime aikoina minussa on vahvistunut tunne, että kaikki elämä ja päämäärien tavoittelu maapallolla on aivan järjetöntä, ja olen menettänyt innostukseni lähes kaikkeen paitsi esoteriaan - mutta henkisyyskin on täynnä sekavaa ja ristiriitaista huuhaata ja ihmisiä, jotka silmät kiiluen kertovat sinulle tietävänsä elämän tarkoituksen. Kun tajuan tämän kaiken, minut valtaa kauhu. Olen vankilassa, ympärilläni laumoittain eri asteisesti hulluja "ihmisiä" tai koneita, kuten Gurdjieff sanoo, eikä ole toivoakaan poispääsystä, ellen todella ala keskittyä korkeamman minäni löytämiseen. Ouspenskyn kirjasta sain yllättäen lukea juuri näistä tuntemuksista, ja Gurdjieffin mukaan se on merkki heräämisestä, mutta se ei vielä välttämättä johda mihinkään. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei edes herää, vaan jatkaa tyytyväisenä konemaista elämäänsä, toiset virkkaavat pitsiliinoja, toiset tekevät väitöskirjoja, mutta yhtä kaikki, kaikki ovat unessa. Kauheinta on tajuta, että olet itse yksi näistä koneista, ja sinua odottaa pelkkä maatuminen tai uudelleenkierrätys, ellet tee jotain. Itse asiassa vielä kauheampaa on se, että Gurdjieff on todennäköisesti oikeassa, koska en ikinä ole uskonut spiritualistien ruusuisiin harhakuvitelmiin siitä, että kaikki pääsisivät valoon ja lopulta valaistumiseen. Gurdjieffin teoria on hieno: me olemme osa valtaisaa kosmista organismia, mutta tuolle organismille me olemme yhtä merkityksellisiä kuin suolistobakteerit omassa elimistössämme. Meidän toiveillamme ja pyrkimyksillämme ei paljon ole merkitystä. Samaa ideaa kehitteli Michael Hayes kirjassaan Holografinen universumi, mutta Gurdjieffin ideat ovat paljon tarkempia ja johdonmukaisempia. Ouspenskyn kirja on vuodelta 1949 ja se perustuu keskusteluihin Gurdjieffin kanssa vuodesta 1915 eteenpäin.

- On olemassa aika, johon mennessä kaikki on tehtävä, tai muuten maapallo ei saavuta sitä, mitä sen pitäisi saavuttaa, ja se on vaarassa tuhoutua. (21.12.2012?)
- Ihmisten on hankittava tieto niiltä, joilla sitä on. Ihmiset eivät voi hankkia tietoa itse. (vastoin spiritualismin väitettä, että kaikki tieto on kaikkien saatavilla)
- Ihmisen neljä ruumista ovat 1. fyysinen ruumis 2. astraaliruumis (tunteet) 3. mentaaliruumis (mieli) ja 4. jumalruumis (minä, tahto, tietoisuus). Ihminen EI synny astraaliruumiin kanssa, vaan kolme muuta ruumista pitää kehittää kovalla työllä.
- Fyysinen ruumis reagoi tunteineen ja ajatuksineen ulkoisiin ärsykkeisiin, se on siis kone, jolla ei ole omaa tahtoa. Jumalruumis hallitsee tietoisesti alempia ruumiita eli silloin ihminen on Minä, joka säätelee itseään.
- Ainoastaan Jumalruumiin tahtoa voidaan kutsua vapaaksi tahdoksi, koska se on riippumaton ulkoisista vaikutteista.
- Kaikki muinaiset uskonnot ja filosofiat opettavat, että ainoastaan neljännen ruumiin avulla voi saavuttaa kuolemattomuuden.
- Okkulttiset, mystiset ja spiritualistiset seurat eivät voi johtaa mihinkään pysyvään ja todelliseen.
- Neljäs Tie eli jumalruumiin kehittäminen on ainoa mahdollisuus. Kolme muuta tietä ovat 1. fakiirin eli ruumiin hallinnan tie 2. munkin eli tunteiden ja halujen hallinnan tie 3. joogin eli mielen hallinnan tie. Näistäkin vain harvat pääsevät päämääräänsä, koska he kehittävät vain yhtä puolta eivätkä siten ehdi täydellistyä.
- Neljäs Tie on kaikkien neljän ruumiin kehittämistä samanaikaisesti. Se ei vaadi uskoa, vaan ymmärtämistä ja totuuden etsintää.
- Negatiiviset tunteet ovat täysin tarpeettomia kehityksen kannalta, niitä on opittava kontrolloimaan.
- Tieto on vain harvojen ulottuvilla, koska orgaaninen elämä maapallolla on Kuun ravintoa, ja jos kaikki ihmiset kehittäisivät neljännen ruumiin ja vapautuisivat orgaanisesta kierrosta, Kuu jäisi ilman ravintoa. Tämä liittyy kosmiseen organismiin, jonka osa olemme. Kuu ei suoranaisesti syö meitä, vaan se käyttää meistä säteilevää energiaa ravintonaan. Kuu on osa Elämän puuta, joka alkaa Absoluutista eli "Jumalasta" ja haarautuu universumien, galaksien, aurinkokuntien, aurinkojen ja planeettojen kautta kuihin, jotka kehittyvät edelleen ja luovat uutta. Energia virtaa ylhäältä alaspäin ja puun haarat levittäytyvät ja kehittyvät koko ajan.
- Tiedon on kuljettava käsi kädessä olemisen kanssa. Ihminen voi tietää paljon, mutta hänellä ei ole voimaa tehdä. Sanan on muututtava lihaksi. Ja kun olemisen, olemassaolon, taso muuttuu, myös tiedon ja ymmärryksen taso nousee.
- Ihmisellä on 7 olemisen tasoa: 1. fyysinen ihminen 2. emotionaalinen ihminen 3. älyllinen ihminen 4. heräävä, kehittyvä ihminen 5. ykseyden saavuttanut ihminen 6. lähes täydellistynyt ihminen 7. täydellistynyt ihminen, kuolematon, tietoinen, muuttumaton minä.

Lisää tulossa, mutta korostan, että ajatukset saattavat tuntua järjettömiltä, ellei tutustu itse kirjaan. Ouspensky on loistava kirjoittaja, esoteerikko ja tutkija itsekin, mutta Gurdjieff oli sitä mieltä, että kirja vain sivuaa hänen opetuksiaan ja jättää oleellisen löytämättä. Välillä mietin, pyrkikö Gurdjieff suggeroimaan omia oppilaitaan, koska hänhän oli erittäin kiinnostunut hypnoosista ja piti ihmisiä heikkoina ja harhaisina. Mutta samalla hänen opetuksensa vaikuttavat äärimmäisen johdonmukaisilta ja viisailta ja ne "tuntuvat" oikealta. Gurdjieff itse tuskin oli täydellistynyt ihminen, mutta ehkä hänen tietonsa universumin ja elämän luonteesta olivat kuitenkin oikeita.

Ouspensky

Reading Gurdjieff (or Ouspensky) makes you wanna shoot yourself. We're nothing but machines and slaves with no will of our own and no hope of eternal life. But the more you read, the more determined you get to develop yourself and reach something beyond this senseless dream we live in. Life makes no sense, no matter what you achieve. The only thing really worth striving for is finding your higher state of being, your real Me, which is not an easy thing to find. You can't find it through random spiritual or occult societies - you can only find it with the help of a teacher or a group which holds the right knowledge and by very hard and persistent work with yourself. Not even dedicated monks or yogis can achieve that, but it is still possible, in normal life, with family and work beside, to reach enlightenment.

Gurdjieff said that Ouspensky's (an esotericist himself) book "In search of the miraculous" is just a fragment of his teachings, but it's very well written, very logical and beautiful and I really recommend you to read it before any of Gurdjieff's own writings. Gurdjieff's philosophy is called "The Fourth Way", a means to develop yourself while leading a normal life.

Muurariveljet - Brothers in arms

Michael Johnstone kertoo kirjassaan "Freemasons" muurariuden historiasta, symboleista ja rituaaleista yllättävän yksityiskohtaisesti, mutta rituaalien syvempi merkitys jätetään hämärän peittoon. Muurariuden juuretkin esitetään pikemminkin juurakkona, jonka tunnetuimpia haaroja ovat Egyptin faaraot, Salomon temppelin arkkitehti Hiram-Abiff, temppeliherrat ja Pythagoras (500 eaa.), jonka mysteerikouluun pääsivät sekä miehet että naiset. 1890-luvulla Ranskassa perustettiin yhteisvapaamuurarijärjestö, mutta muuten naisvapaamuurarit ovat olleet harvinaisia ja kun inkvisitio 1700-luvulla tivasi muurareilta, miksi naisia ei hyväksytä salaseuraan, veljet vastasivat, että heitä alettaisiin pilkata eivätkä naiset pystyisi säilyttämään salaisuuksia. Todellista syytä voi arvailla, mutta eipä vaikuta järin henkiseltä järjestö, joka hyväksyy joukkoonsa vain miehet.

Muurariveljet olivat aluksi katedraalien rakentajia, jotka 1459 laativat Ratisbonin säädökset, tarkan ohjeistuksen looshien toiminnalle (lodge oli aluksi muurarien tupa rakennustyömaan kyljessä). Englannissa vastaava oli Regius Manuscript (1390), joka antoi ohjeistuksen Skotlannin riitille, joka on Suomessakin käytössä. 1100-luvulla temppeliherrat kaivoivat Salomon temppelin raunioista esoteerisen aarteen ja todennäköisesti siirsivät tietonsa muurariveljille, jotka myöhemmin jatkoivat temppeliherrojen perinteitä.

Muurarius ei ole pelkkä hyvä veli -järjestelmä, vaan jäseniä kehotetaan opiskelemaan vapaita taiteita (seven liberal arts and sciences): kielioppi, retoriikka, logiikka, aritmetiikka, geometria, tähtitiede ja musiikki - ja kehittämään itseään henkisesti. Regiuksessa sanotaan: “These be sciences seven, who useth them well he may have heaven.” Kenties näiden taiteiden/tieteiden kautta on mahdollista ymmärtää universumin luonnetta, ovathan tietyt sanat oikein lausuttuina avain "tuonpuoleiseen", samoin kuin musiikin oktaavit ja harmoniat, sekä geometria ja matematiikka.

Muurarius on levinnyt vahvimmin länsimaihin ja USA:n presidentit George Washingtonista alkaen ovat olleet vapaamuurareita. Washington D.C.:n arkkitehtuuri on täynnä muurareiden symboliikkaa ja geometriaa, mutta harva tietää, että Vapauden patsas on vapaamuurareiden symboli.


Michael Johnstone's book "Freemasons - the illustrated book of an ancient brotherhood" reveals details on the history, symbolism and rituals of the masons - but no true secrets are unveiled. Freemasonry originates from either Egyptian pharaohs, Solomon's temple's architect Hiram-Abiff, the Templars, medieval cathedral builders, Pythagoras or some other ancient source holding esoteric knowledge. Women are not allowed by some bizarre excuses, and the co-freemasons are frowned upon by the original masons.

Freemasons are fundamentally an esoteric organization and members are encouraged to study the seven liberal arts and sciences (grammar, rhetoric, logic, arithmetic, geometry, music and astronomy) which lead to a better understanding of the universe (holy words, octaves, numbers, forms...) As the Regius Manuscript (1390) says: “These be sciences seven, who useth them well he may have heaven.”

America was built on Freemasonry, all the presidents have been masons, and the architecture is full of symbolism and geometric precision, Statue of Liberty being the most prominent symbol. When you think of America, you may wonder what went wrong, but perhaps the masons know something the little people don't. That there is no good or bad, that only those who attain knowledge, one way or another, can be free.

Frankly, I don't know shit. But I don't trust them.