Thursday, April 1, 2010

Viesti toisesta ulottuvuudesta - Message from another dimension

Jonette Crowley kanavoi White Eaglen lisäksi myös Markia, energiaolentoa toisesta ulottuvuudesta. Olen kääntänyt tähän otteita Markin viimeisimmästä viestistä, joka liittyy vuoden 2012 henkiseen muutokseen. Uskoi henkioppaisiin tai ei, viestissä on kuitenkin viisaita sanoja:
  • Valo ei koskaan kumoa kenenkään vapaata tahtoa. - Pyydämme sinua kunnioittamaan muiden tahtoa. Kunnioita sitä yhtä paljon kuin niitä, jotka etenevät nopeammin uuteen tietoisuuteen, sillä jos halveksut niitä, jotka ovat hitaita, edes vähänkin, et toimi suuremman hyvän puolesta.
  • Meidän tavoitteemme on, että lopulta tunnet voimasi ja totuutesi niin syvällisesti, ettei jäljellä ole enää ainuttakaan salaista ajatusta eikä pimeitä nurkkia mielesi sopukoissa. Tavoitteemme on, että alat elää yhä läpinäkyvämmin, kunnes uskallat päästää myös pimeän puolesi päivänvaloon.
  • Kun kaltaisesi ryhmät nostavat värähtelytasoasi - ja tämän vuoden loppupuolella tulee näkymään selkeä muutos - kollektiivinen värähtely tulee kasvamaan niin voimakkaaksi, ettei suojausta enää tarvita. Kosminen tuki tulee silloin koskettamaan koko ihmiskuntaa paljon rajattomammin. Ihmiset tulevat näkemään enkeleitä. Ihmiset tulevat olemaan enkeleitä. Ihmiset tulevat heräämään. Puhumme enkeleistä kuvaannollisesti, koska totuus on jotain paljon suurempaa.
  • Pelolla ei ole otetta niihin, joilla on korkeampi itsetunto. Niin kauan kuin näette itsenne yksilöinä, teillä ei tule olemaan aitoa itsetuntoa. Vasta kun pääsette kosmisen tietoisuuden yhteyteen, epäaito itsetunto katoaa. Uskomme, että vuoden 2011 olemus tulee olemaan täysin erilainen kuin mihin ihmiskunta on tottunut.
  • Yksilön tasolla sinun tulee pysyä joustavana. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Älä usko uskomuksiisi. - Uskontojen, politiikan, kulttuurierojen ja ideologioiden vastakkainasettelut ovat vaarallisia.
  • Kehotamme sinua nauramaan usein ja pitkään. Kehotamme sinua luottamaan omaan voimaasi riippumatta ulkoisista olosuhteista - erottamaan onnellisuutesi elämänoloista ja pankkitilisi saldosta.
  • Hyvyys on jo jonkin aikaa ollut pois muodista. Tekosyynä on loukatuksi ja nöyryytetyksi tulemisen pelko. Mutta totuus on, että olet pelännyt hyvyyden voimaa.
  • Auta eläviä, älä ota kuolemaa niin vakavasti - omaasi tai muiden. Kuolleet ovat hyvissä käsissä, mutta elävät ovat sinun käsissäsi.
  • Tulet tuntemaan pakottavaa tarvetta tehdä jotain, tutustua johonkin ihmiseen, puhua ventovieraan kanssa, lukea jotain kirjaa, tehdä... mitä tahansa. Kuuntele tuota tarvetta, sillä se tulee ytimestäsi, sinun totuudestasi.
  • Toivotamme sinut tervetulleeksi tähän juhlaan ja kiitämme sinua siitä, että olet oma itsesi. - Tämä on Mark.


Jonette Crowley channels both White Eagle and Mark, an energy creature from another dimension. I've chosen some excerpts from Mark's latest message connected to the 2012 spiritual change. Whether you believe in spirit guides or not, there are still wise words in the message:
  • Now, this light will never trample on anyone’s free will. - We ask you to honor that decision. Honor it as much as you honor those who are moving rapidly forward into this new consciousness, for if you dishonor even those who are stuck, even in small ways, you are not helping this greater cause.
  • Our goal at the end of this is for you to know so deeply in your cosmic bones of your power, and of the fact that nothing is hidden, that there are no secret thoughts, there are no dark corners in your mind to hide within. Our goal is that you will begin to live in a much greater degree of transparency, so much greater that you give permission to those dark bits that you feared in yourself to see the light of day.
  • However, as your groups, and the groups who are similar, raise your vibration - and we do see a significant change at the end of this calendar year - the whole collective vibration will be strong enough that it is no longer necessary to keep such a shield of protection around you. Then cosmic support will be accessible to all humanity in a more unfettered way. People will see angels. People will be angels. People will be so much more awake. We use angels as a metaphor, because it’s so much more than that.
  • Fear has no grasp on those who have higher self-esteem. You will never have pure self-esteem as long as you see yourself as individuals. Only when you are more connected to your cosmic unity consciousness will the joke of self-esteem be gone. The cosmic support will open up. We believe that the entire flavor of 2011 will be different than mankind has ever tasted.
  • So, at a personal, individual level, stay flexible. Do not take yourself too seriously. Do not believe your beliefs. Do not! - The polarization in your religion, in your politics, in your cultural idioms and ideologies is poisonous.
  • We invite you to laugh long, and often. We invite you to trust the strength of yourself, no matter what the external circumstances; to begin the process of unhinging your happiness from the context of your life, or worse, the content of your bank account.
  • It has for some time been out of style to be deeply good. The excuses are, “I might get hurt. I’m vulnerable.” But the reality is - you’ve been afraid of the power of good.
  • Help the people who are living, and do not take death so seriously, your own, or your friends. The people who die are in very good hands, but the people who are alive are in your hands.
  • It will be in the urgency for you to do something, for you to befriend this person, for you to talk to this stranger, for you to read this book, for you to do… whatever. Listen to that urgency, because it’s coming from that core, your truth.
  • We welcome you to this party, and we thank you for being who you are. - This is Mark.

4 comments:

Secretia said...

I took the main message in this as "Help the people who are Living"

Thank you, Secretia

Helena said...

I also thought that was most important.

Ruth said...

I've been waiting for 2012 for a while now. Regardless of what it's really about, you're right, and Mark's right, we can't go wrong with the advice here. I've been feeling the connection growing for the last six years. Maybe it will multiply even more quickly now. I like the first one, that people will always be able to choose, nothing will be forced on them.

You may not hear about it in Finland, but here the radical right wing is getting more and more frightening. Sometimes I wonder if there could be another Civil War. I hope not, and I feel that people who are conscious need to "fight" the radicalism with love and joy and beauty - the transparent kind.

Helena said...

I've heard that the right wing is more and more scared about Obama - sounds crazy to me but I guess Obama is the radical one for them. I really hope that there will be no World War III and I'm really waiting for the 2012 shift and hoping that it will be a true, tangible change.