Pages

Saturday, December 29, 2012

Gurdjieffin salaisuudet - The secrets of Gurdjieff

Gurdjieff oli kreikkalais-armenialainen esoteerikko, jonka perintö elää vieläkin vahvana. Itse hän oli ristiriitainen persoona, temperamenttinen, hedonistinen, mutta myös vaatimaton ja syvästi huolissaan ihmiskunnan tilasta ja pyrki löytämään keinoa, jolla vapauttaa ihmiskunta unesta ja maallisen vaelluksen kierteestä. Gurdjieffin teokset eivät kuitenkaan ole helposti tulkittavissa maallikolle, vaan viisaudet on kätketty salakielen taakse esim. teoksessa Meetings with Remarkable Men. Gurdjieff korosti myös Raamatun ja muiden pyhien kirjoitusten esoteerista viisautta, jota ymmärtääkseen Raamattua täytyy tulkita täysin uudella tavalla. Gurdjieff keräsi matkoillaan tietoa eri lähteistä, mm. persialaiselta lahkolta "Totuuden Ihmiset", Ahl-i-Haqq, ja Buharan kuulun dervissin Bahauddinin perustamalta Naqshbandi-järjestöltä sekä tietysti omista kokeiluistaan oppilaiden kanssa. Gurdjieff ei kuitenkaan halunnut oppilaiden nostavan häntä jalustalle, vaan vältti kaikkea kunniaa päästäkseen omaan henkiseen tavoitteeseensa.

Gurdjieffin mielestä ihmiskunnan huolestuttavin piirre on suggeroitavuus eli henkinen laiskuus ja alttius kaikenlaiselle manipulaatiolle. Mieti, missä mielessä itse olet ulkoisten vaikutteiden orja ja toimit, kuten sinun odotetaan toimivan? Ja kuka lopulta odottaa, kuka määrää, miten pitäisi elää ja toimia? Suggeroitavuus johtuu siitä, että ihmiset eivät tunne eivätkä kuuntele itseään. Tajunta on vain todellisen tajunnan heijastumaa. Pystyäkseen täyttämään kosmisen velvollisuutensa ihmisen on vapauduttava suggeroitavuudesta, ja velvollisuus liittyy erään substanssin tuottamiseen joko tahdonalaisesti tai kuoleman kautta. Gurdjieffin mukaan sotien lisääntyminen ja väestönkasvu johtuvat juuri siitä, etteivät ihmiset tuota substanssia riittävästi tietoisesti vaan sitä on tuotettava heidän kuolemansa kautta.

Kosmisen velvollisuuden täyttämistä voidaan kutsua myös Neljänneksi Tieksi, joka tarkoittaa henkisen elämän ja arkielämän yhdistämistä siten, että elämä on kuin jatkuvaa meditaatiota, kaikki teot ovat harkittuja ja myös perheellisestä, työssä käyvästä ihmisestä voi tulla yhtä valaistunut kuin munkista tai nunnasta. Gurdjieff itse oli naimisissa puolalaisen ylhäisönaisen kanssa. Gurdjieffin mukaan on olemassa kahdenlaista elämää: jokapäiväinen arkielämä ja uuden luominen. Jokainen luova teko on osallistumista luomiselämään. Toiset tuntevat suurempaa tarvetta, suoranaista pakkoa, sitä kohtaan, toiset unohtavat sen kokonaan, ja elävät kuin lampaat arjen ja johtajien talutusnuorassa. Gurdjieff toi yleiseen tietoisuuteen myös enneagrammin, joka kuvaa kaiken olevaisen luonnetta.

Suuri Työ, Magnum Opus, viittaa näkymättömään maailmaan, johon päästäkseen ihmisen on jatkuvasti luotava uutta, ansaittava pääsy toiseen maailmaan. Suuri Työ pyrkii myös yhdistämään ihmisiä, lisäämään suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä, ja siten kohottamaan ihmiskunnan tietoisuutta eripuran sijasta. Gurdjieff oli huolissaan siitä, että ihmisten kohtaamiset ovat pääosin ulkokohtaisia ja muodollisia, ja vain harvat uskaltavat keskustella asioista avoimesti ja syvällisesti, pelkäämättä torjutuksi tulemista. Nykyään tämä muuri on murtumassa ja ihmiset ovat yhä avoimempia, mutta toisaalta edelleen helposti suggeroitavissa. Henkisesti vahvempien on annettava henkisesti "aremmille" omaa substanssiaan eli johdatettava tai sysättävä eteenpäin henkisyyden tiellä. Gurdjieffin tavoitteena oli saada ihmiset vapautumaan - "orjuudesta", kaavamaisista ajattelutavoista ja peloista.

Suomessa toimii Gurdjieff-seura ja muissakin seuroissa on mahdollista keskustella Gurdjieffin opetuksesta. Tosin Gurdjieffin tavoitteena varmasti oli, että hänen ideoistaan voisi keskustella täysin vapaasti kahvipöydässä.

Tietoja poimittu J.G. Bennettin kirjasta Gurdjieff - hyvin suuri arvoitus.


Gurdjieff was a famous esotericist who desired to wake up humankind from its dream. We are spiritually weak and prone to suggestion, thus easily manipulated. On his travels he gathered esoteric knowledge and experimented with his students and brought us also the enneagram. He taught that we all have to live consciously all the time, in other words meditate through our everyday life, and share our spiritual wisdom, help those who are weaker, and get involved in creation, whether its art or something else, in order to develop. Being creative means that you are free, responsible for yourself and awake. You don't just follow orders and suggestions like a lamb. And when you start waking up from the dream, you may be able to rise to the next level. This "Fourth Way" is connected with producing a certain cosmic substance that is necessary for the cosmic balance. If we can't produce it by spiritual work, Magnum Opus, we must die in order to release it.

We must help people to wake up, to confront each other openly, lovingly and tolerantly, in order to raise the understanding and collective awareness of people.

Facts taken from J.G. Bennett's book "Gurdjieff - a very great enigma".

Vuoden 2012 sato - The crop of 2012

Maailmanloppua ei tullut ja Itämeren pohjasta löydetty ufo osoittautui kivimöykyksi. Tosin kukaan järkevä ihminen tuskin mitään muuta odottikaan. Henkisyydestä on silti alettu puhua enemmän, joten ehkä jonkinlainen muutos on tapahtunut kollektiivisessa tajunnassa.

Tosin voihan olla, että osa meistä on huomaamattaan siirtynyt uudelle tasolle ja toinen todellisuus jatkaa kulkuaan kohti tuhoa. Todennäköisempää on kuitenkin se, että ihmiskunta on onnistunut kallistamaan vaakakuppia positiivisen puolelle ja tuho jäi toteutumatta. Vielä todennäköisempää on se, että kaikki oli vain kiihkoilijoiden keksintöä.

Itse olin koko syksyn vahvasti maallisuuden otteessa ja etsin itseäni kiivaasti eri suunnilta. Lopulta palasin takaisin alkupisteeseen ja kun 21.12. klo 21 istuin ravintolassa mieheni kanssa, päätin sitoutua enemmän perheeseeni ja henkisyyden kehittämiseen. Maallinen ja merellinen elämä ei kuitenkaan antanut minulle sitä, mitä hain. Mutta se oli polku, joka piti kulkea.

Yhden Lain mukaan vuoden 2012 sadonkorjuussa riittävän korkeasti värähtelevät sielut siirtyvät neljänteen ulottuvuuteen. Ehkä osa meistä on ottanut askeleen eteenpäin, ehkä ei. Mutta elämä on kuitenkin mielenkiintoinen seikkailu ja haluan selvittää osan arvoituksesta ennenkuin kuolema korjaa lopullisen sadon.

Katselin vanhoja posteja ja Valkoinen Kotka muistutti minua siitä, että henkisen tien kulkijoiden pitää oppia hallitsemaan ajatuksiaan ja ruumiillisia halujaan, heidän pitää puhdistaa sekä mielensä että ruokavalionsa. Syksyn kuluessa olen unohtanut kaiken, mutta nyt yritän taas saavuttaa tasapainon. Ja kello on 17:17. This sign indicates that a lesson has been learnt on your Spiritual Path. You have learnt a lesson that your Spirit Guides want you to learn, one that is important and necessary for you to progress on your path. Vuonna 1717 perustettiin myös ensimmäinen Vapaamuurarien loosi ja tätä asiaa olen paljon miettinyt viime aikoina.

Mutta päätökset on tehtävä itse, on kuunneltava omaa sydäntään.

Sydämellistä uutta vuotta ja uuden aikakauden alkua kaikille!

PS. Julkaisin pitkän tauon jälkeen 8 uutta postia lähinnä kuvien muodossa.

 
So the world didn't end after all. But no one hardly expected that. Maybe a change has occurred anyway - in people's thinking. Spirituality has become more accepted and more common. Maybe we have evolved as a species a bit.

I at least decided on 12/21/12 at 21:00 that I would commit myself to my family and spirituality more because the search for something else had been vain. I went looking for myself and came back where I started from.

I looked at my older posts and White Eagle reminded me that one must be pure in heart, mind and body to proceed in the spiritual path. I had forgotten all that but as I realized it again, it was 17:17 which is a sign of a lesson learnt. And 1717 is also the year of the first Masonic lodge, something I've been thinking a lot lately.

But one must listen to her heart and make decisions on her own.

So I wish you a heartfelt new year and the beginning of a new era!

PS. I published eight new posts after a long break, mostly in pictures.

Tuesday, October 9, 2012

Tarot ja rakkaus - Tarot and love

Minun oli pakko kysyä Taroteilta suhteeni tulevaisuutta. Olenko valinnut oikean tien?

I had to ask the Tarot about my relationship. Have I chosen the right path?

En ole koskaan nähnyt näin kauniita kortteja yhdessä pöydässä. - I've never seen such beautiful cards on one table.

1. Menneisyys tai se, mikä on päättymässä: Lanttien Ässä, 2. Nykyisyys: Maljojen Prinsessa. - 1. Past or what is ending: Ace of Discs, 2. Present: Princess of Cups.

3. Tulevaisuus tai se, mikä on alkamassa: Valtit, Narri, 4. Mitä tehdä? Valtit, Ylipapitar, 5. Ulkopuolelta tuleva auttava tai häiritsevä energia: Valtit, Aurinko. - 3. Future or what is beginning: Trumps, Fool, 4. What to do? Trumps, High Priestess, 5. Disturbing or helping energy: Trumps, Sun.

6. Suurimmat toiveet tai pelot: Sauvojen Prinssi, 7. Tulos tai seuraus: Maljat, Täyttymys. - 6. Greatest fears or hopes: Prince of Wands, 7. Result or effect: Cups, Satiety.

Tulkinta:

1. To Meta Ohpion, vihkiytyminen, uuden tietoisuuden saavuttaminen on päättynyt. Koen, että tämä suhde on auttanut minua rikkomaan fyysiset ja henkiset rajani. Ei siihen mitään salaseuraa tarvittu. 2. Nykyisyys: Veden elementti, voitettu mustasukkaisuus, olen vapaa tunteiden vankilasta, rakkaus voi ilmetä kaikista puhtaimmassa muodossa.

3. Se, mikä on alkamassa: Narri symboloi uudestisyntymistä ja radikaaleja muutoksia kaikilla elämän alueilla. Pelolla ei ole valtaa, vyöryn kaltaista luovaa kehitysprosessia ei voi enää pidätellä. Alkemian symbolit kuvastavat kahta vastakkaista voimaa, jotka yhdessä luovat suureen hyppyyn vaadittavan energian. 4. Mitä tehdä? Ylipapitar seuraa intuitiotaan, hänellä on vahva itseluottamus, hän seisoo omilla jaloillaan. Minun on suojeltava itsenäisyyttäni ja hakeuduttava veden ääreen mietiskelemään mahdollisimman usein.

5. Auttava energia on Aurinko. Kaksi perhosen siivin tanssivaa lasta kuvastavat miehen ja naisen vapautunutta suhdetta. Energiaa ei käytetä mustasukkaisuuteen tai rajojen asettamiseen. Vapauden huipentuma on kuitenkin saavuttamatta ja molempien on itse löydettävä kapea tie huipulle. Minun on ajateltava auringon lämpöä monta kertaa päivässä ja kylvettävä siinä.

6. Suurin toiveeni, Sauvojen Prinssi. Kortti symboloi kiihkeyttä, kukoistavaa rakkautta ja valon voittoa pimeydestä. Prinssi on nuoruuden ja ylitsevuotavan energian ruumiillistuma, täynnä rohkeutta ja luovaa voimaa.

7. Tuloksena on täyttymys. Maljojen kympissä kymmenen maljaa ovat Elämän Puun muodossa, kaikki on täydellisessä tasapainossa. Latvassa oleva lootuksenkukka kuvastaa rakkauden runsautta. Rakkauden, joka on ylitsevuotavaa ja virtaa kaikkialle. Minun tulee antaa asioiden kehittyä itsestään, saan kaiken oikealla hetkellä.


Interpretation

1. To Meta Ophion, I have reached spiritual initiation with the help of this relationship. He has shown me the way. I didn't need any secret society. 2. Now: Water, freedom, no jealousy, our love is free and in its purest form.

3. What is beginning: Transformation, rebirth, quantum jump as our energies merge. No fear, just creative energy. 4. What to do? The high priestess follows her intuition, she knows who she is and what she wants. She stands on her own. I must protect my independence and meditate by the water as often as possible.
5. The sun is helping me, giving me energy. I have to bathe in it in my mind every day. The two dancing children in the card symbolize a liberated relationship of a man and woman. They live in the moment. Carpe Diem.

6. My greatest wish, the Prince of Wands. That almost makes me laugh.

7. The result is satiety, fulfillment. Love is overflowing and spreading all around. Everything is in perfect balance. I must be patient and let things take their own course.


Tarot ja salaseura

Olen pitkään miettinyt, liittyisinkö erääseen esoteeriseen seuraan, joten päätin kysyä asiaa Taroteilta. Hämmästykseni oli suuri, kun Tarotit tiesivät suurimmat pelkoni.

I've wondered for a while should I join a particular secret society so I consulted the Tarot. I was astonished when the cards knew my deepest fears.

 Seitsemän kortin pöytä. - Seven card table.

1. Menneisyys tai se, mikä on päättymässä: Miekkojen nelonen, Aselepo, 2. Nykyisyys: Miekkojen kymppi, Tuho. - 1. Past or what is ending: Swords' four, Truce, 2. Present: Swords' ten, Ruin.

3. Tulevaisuus tai se, mikä on alkamassa: Valtit, Tähti, 4. Mitä tehdä? Lanttien Ässä, 5. Ulkopuolelta tuleva auttava tai häiritsevä energia: Valtit, Hallitsijatar. - 3. Future or what is beginning: Trumps: Star, 4. What to do? Ace of Disks, 5. Disturbing or helping energy: Trumps, Empress.

6. Suurimmat toiveet tai pelot: Lanttien Kuningatar, 7. Tulos tai seuraus: Valtit, Kuolema. - 6. Greatest fears or hopes: Queen of Disks, 7. Result or effect: Trumps, Death.

Lyhyt tulkinta:

1. Henkinen puhdistautuminen on tullut päätökseen, on saavutettu tyyneys ja selkeys. 2. Mutta nykyisyyttä hallitsee negatiivinen, tuhoava energia (koin tuolloin, että elämäntilanteeni on huono ja minun on löydettävä jotain uutta). 3. Tulevaisuudessa odottaa suuri henkinen muutos ja voima, joka vetää muita ihmisiä puoleensa magneetin tavoin. Olen avoin kaikelle henkimaailman tiedolle ja välitän sitä eteenpäin palvellen korkeinta mahdollista päämäärää. 4. Sisäänpääsy tai vihkiytyminen, 1/666 (olen nähnyt lukua viime aikoina usein enkä täysin ymmärtänyt sen merkitystä). 5. Auttava energia on naisellinen kauneus ja voima. 6. Suurin pelkoni on ollut pahan palvelukseen astuminen ja kuvassa on sarvipäinen nainen ja pukki, mutta ne kuvastavat naiseuden fyysistä voimaa. 7. Tuloksena Kuolema. Olen pelännyt, että tuhoan itseni valitsemalla väärän tien, mutta Kuolema merkitsee uudestisyntymistä, rajua ja perinpohjaista muutosta.

Short interpretation:

1. Spiritual purification has come to its end, clarity prevails. 2. But present reality is controlled by negative energy and my life situation is such. 3. In future a great spiritual transformation awaits and I will serve the highest possible goal. 4. Initiation or entrance, To Meta Ophion, 1/666 (I've seen the number a lot lately). 5. Helping energy is feminine beauty and strength. 6. My greatest fear has been serving evil but the woman with horns and the goat symbolize feminine physical power. 7. The result is Death which means rebirth and radical transformation.

Saturday, September 8, 2012

Salaisuuksien kortit - Secrets of the cards

Kesän alussa kortit näyttivät minulle merenrannan ja sydämenmuotoisen helmiäishohtoisen simpukan, jonka sisällä oli merirosvojen aarre - helmikaulakoruja, jalokiviä, kultaa - ja aarteiden keskellä sykki verta vuotava sydän, jonka kylkeen oli isketty timanttikahvainen tikari. Säikähdin korttia, mutta mielessäni näin, miten vedin tikarin sydämestä ja iskin sen omaan rintaani.

Alkukesästä tapasin miehen, jonka olin tavannut vuosia aiemmin, ennen kuin tapasin oman mieheni. Sattuma heitti hänet eteeni, vaikka olin uskonut, etten koskaan enää näkisi häntä. Halusin vihdoinkin tutustua häneen, mutta vain ystävänä. Kerroimme toisillemme kaiken ja sain kuulla, että hänellä oli ollut sydäninfarkti, vaikka muuten olikin hyväkuntoinen alle 50-vuotias mies. Vertavuotava sydän! Sitten hän alkoi kertoa työstään. Hän rakensi veneitä, mutta hänen harrastuksensa oli hänen elämänsä - hän sukelteli vapaa-ajallaan hylkyihin ja etsi aarteita meren pohjasta. En voinut uskoa, että kaikki oli sattumaa.

Seuraavalla kerralla uskalsin tuskin katsoa korttia, jonka olin vetänyt pakasta. Se oli tavattoman kaunis: Aatami ja Eeva seisoivat alasti paratiisissa, käsi kädessä, Eevalla oli toisessa kädessään omena ja heidän jaloissaan kierteli pieni vihreä käärme. Oli myös toinen kortti, jossa nainen seisoo rannalla ja katselee huolestuneena taivaalle, kun hyvän ja pahan voimat käyvät taistelua. Valkoinen pilvi on kotkan muotoinen ja vahva, mutta musta ukkospilvi iskee kotkan kurkkuun miekan muotoisen salaman.

Viikon kuluttua lähdin uuden ystäväni luokse saaristoon. Matkalla kuulin, että lapseni oli ollut tukehtua ja oli joutunut sairaalaan keskellä yötä. Olin vähällä palata takaisin, mutta aamulla lapseni pääsi jo kotiin. En voinut olla ajattelematta iskua kurkkuun. Saaristossa olin kuin paratiisissa. Olin aina rakastanut merta ja halunnut muuttaa majakkaan tyrskyjen keskelle. Mies asui syrjäisessä saaressa, hänen talonsa oli korkealla kalliolla ja olohuoneessa oli kaukoputki, josta saattoi tähyillä tähtitaivasta meren yllä. Alempana rinteellä avautui omenatarha. Käppyrärunkoiset puut ulottuivat rantaviivaan asti ja niin kauas rinteen reunoille kuin silmä kantoi. Muistin omenan Eevan kädessä.

Veneilijät eivät olleet vielä saapuneet, joten saimme purjehtiä ja retkeillä saarilla aivan rauhassa. Tuntui siltä kuin olisimme olleet ainoat ihmiset koko maailmassa. Sukelsimme veneestä suoraan kylmään mereen ja kuivattelimme alasti kallioilla auringon lämmössä. En edes kaivannut vaatteita, sillä merellä ei näkynyt ristin sielua. Oli vain linnut ja me - ja käärmeet. Mies varoitteli minua koko ajan kiven koloissa lymyävistä käärmeistä, joita saaristossa oli paljon. Muistin Aatamin ja Eevan, kun kiipeilimme alasti kallioilla pitäen toisiamme kädestä. Ja katsahdin alas veneelle. Sen valkeassa kyljessä luki Eeva ja vuosiluku, jolloin minä olin syntynyt.

Mutta sitten alkoi tuulla ja vene keikkui puolelta toiselle. En voinut olla hetkeäkään kannen alla, vaan minun oli pidettävä katseeni horisontissa ja kääriydyin villapaitaan ja kansitakkiin ja hytisin tuulessa. Minua oksetti enkä voinut syödä mitään. Tajusin olevani yksi niistä harvoista, jotka tulevat helposti merisairaaksi. Halusin vain kotiin eikä elämä saaristossa enää tuntunutkaan niin hohdokkaalta. Muistin jälleen mustan pilven ja miekaniskun kurkkuun.

Mutta tapasimme vielä useasti sen jälkeen ja meistä tuli läheisiä ystäviä, ja olen kiitollinen siitä, että sain tutustua häneen ja kokea hetken toisenlaista elämää.


I didn't understand what it meant. There was a beautiful beach on the card, a shiny pink heart-shaped shell, and inside the shell there was a pirate treasure, pearl necklaces, diamonds and gold, and in the middle of the jewellery there was a bleeding heart. I was shocked but in my mind I saw myself pulling the golden dagger from the heart and pushing it into my own chest.

In the beginning of the summer I met a man, a friend from the past, someone I had once loved. He told me he had just had a heart attack even though he was healthy and fit and not even in his fifties yet. The bleeding heart! He also told me about his work: he was a captain of a ship, built yachts for a living but what he loved most, was diving into shipwrecks, searching treasures. I couldn't believe it.

I hardly dared to look at the card I pulled the next time. It was a beautiful image af Adam and Eve in paradise, holding hands, Eve had an apple in the other hand and there was a small green snake at their feet. The other card was not so nice. There was a woman standing on a beach, looking at the dark and white clouds fighting in the sky. The white could had the shape of an eagle and looked strong but the black cloud striked a sword-shaped lightning in the eagle's throat. I was worried.

Then I went to his island. On the way I heard that my child had almost suffocated and was in a hospital. I almost turned back but in the morning I heard that everything was fine. I remembered the attack on the throat. I soon forgot everything because the island was like a paradise. There was no one there for miles, the boaters had not yet arrived, and it seemed we were the only two people in the world. We swam naked in the sea, climbed on cliffs and explored islands, and suddenly I remembered Adam and Eve on the card when we were walking naked hand in hand and he was warning me about snakes all the time. I looked at the sailboat called Eve and the year it was built - it was the same year I was born. I couldn't believe it. And the apple. He lived in a house on the hill, surrounded by an apple orchard.

But then I got seasick and realized that the ocean wasn't my element. This was not where I belonged. The sword in the throat had finally defeated me. I was feeling sick all the time.

So I went back home but he's still a good friend of mine and I'm grateful we met and that I had the chance to try a different life.

Monday, March 5, 2012

Pahuuden olemus - Nature of evil

Teologi Ann Heberlein pohtii kirjassaan pahuutta ja sen alkuperää monelta eri kantilta. Mielestäni kaikki eri näkökulmat johtavat samaan lopputulokseen - että pahuus on identiteetin puutetta. Moni pahantekijä on kokenut niin järkyttävän lapsuuden (seksuaalista, fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mitätöimistä, hylkäämistä), että identiteetti on hajonnut pirstaleiksi ja tästä on seurauksena joko masennus, itsetuho tai väkivaltainen, tuhoava käytös (riippuu ihmisen taipumuksista ja opituista malleista). Kirjassa on lukuisia mielenkiintoisia esimerkkejä, joissa "hirviöt", kuten Joseph Fritzl alkavat näyttää inhimillisiltä, kun ottaa huomioon heidän hauraan persoonallisuutensa ja kylmän, kauhean lapsuuden. Nämä ihmishirviöt ovat syvästi häiriintyneitä, mutta syntyykö kukaan pahaksi vai kehittyykö pahuus perinnöllisten taipumusten ja olosuhteiden seurauksena? Psykopaatteja tutkineen Robert D. Haren mukaan väkivaltaisen psykopatian kehittymiseen vaaditaan myös "sopivia" olosuhteita. Psykopatiakin on tavallaan identiteetin puutetta, koska psykopaatilla ei ole inhimillistä tunne-elämää eikä hän kykene arvostamaan muita yksilöinä. Pahuus on helpompi kohdistaa persoonattomaan uhriin, jolla ei ole arvoa, ja pahantekijä on itsekin tavallaan persoonaton, pahan vallassa. Samoin sodissa, vankiloissa, keskitysleireillä, joukkolynkkauksessa ja joukkoraiskauksessa sekä uhreilta että tekijöiltä riistetään identiteetti: sotilaat eivät ole arvokkaita yksilöitä, eivätkä taatusti viholliset, ja joukossa heikko yksilö luopuu identiteetistään ja muuttuu osaksi ryhmää, joka toimii vaistonvaraisesti kuin kärpäsparvi mädän pään ympärillä elokuvassa Kärpästen Herra. Vain vahvan identiteetin omaavat yksilöt uskaltavat vastustaa joukon voimaa. Samasta syystä natsi-Saksassa tavallisista ihmisistä tuli hirviöitä. Meissä jokaisessa on kyky pahaan ja hyvään, jokainen meistä voi raaoissa olosuhteissa muuttua hirviöksi. Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita hyväksymistä, eikä anteeksiantaminen vapauta pahantekijää karmasta, vaan se nimenomaan vapauttaa uhrin, jolloin hän voi siirtyä eteenpäin elämässään. On mielenkiintoista, että Raamatun mukaan jotkut teot ovat niin pahoja, että ne eivät ansaitse anteeksiantoa. Raamatussa on paljon sellaista, mitä meille maallikoille on jätetty kertomatta.


Toisaalta hyvyyttäkin pidetään pelottavana ja outona, koska on yhtä vaikeaa uskoa jonkun ihmisen olevan vilpittömästi hyvä kuin toisen olevan säälimättömän paha. Hyvä ihminen luopuu tavallaan itsestään muiden hyväksi, mutta ei luovu kuitenkaan identiteetistään. Päinvastoin hänellä on korkea henkilökohtainen moraali eikä hän taivu joukon edessä, vaan toimii itseään korkeampien arvojen puolesta. Hyvä ihminen arvostaa jokaisen olennon identiteettiä, kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Pitää muistaa, että kaikesta kärsimyksestä huolimatta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus valita hyvyys ja tämä valinta antaa ihmiselle itselleen valtavasti voimaa riippumatta siitä, miten muut kohtelevat häntä. Uskon, että psykopaattikin voi valita, toimiiko hän hyvien arvojen vai tuhoavien voimien puolella. Kirjassa puhutaan myös demonisesta pahasta, joka sekin on luonteeltaan persoonatonta, tyhjää. Identiteetin puutteeseen liittyy olennaisesti pelko: se, jolta identiteetti puuttuu, pelkää omaa heikkouttaan - tämä pätee sekä pahantekijään että uhriin. Mitä enemmän ihminen pelkää, sitä suuremman otteen paha hänestä saa ja sitä enemmän hän menettää identiteettiään. Henkisen ja fyysisen väkivallan tarkoituksena on murtaa uhri pelolla, jolloin pahantekijä saa lisää valtaa, mutta jos ihmisen identiteetti on riittävän vahva, mikään ei voi häntä murtaa. Hänet voi tappaa, mutta häntä ei voi murtaa. Joseph Fritzl valitsi Elisabethin, koska tämä oli henkisesti vahvin lapsi, mutta Elisabeth ei murtunut.


Tässä tuleekin ilmi hyvyyden voima. Ihmiset pelkäävät hyvyyttä jopa itsessään, koska sen voima on niin valtava. Kumpaa ihmiset kunnioittavat enemmän, Hitleriä vai Mahatma Gandhia? Kummalla loppujen lopuksi oli suurempi valta? Lähes koko maailma kunnioittaa Dalai Lamaa, vaikka hän on vaatimattomuuden perikuva. Mutta maailma ei kunnioitakaan Lamaa tai Gandhia, vaan voimaa heidän takanaan. Tämä olisi tärkeä muistaa, etenkin näinä aikoina, kun energiat ovat voimakkaat ja maailmassa tapahtuu paljon negatiivisia muutoksia. Lueskelin ensimmäisiä postejani ja sieltä nousi esiin ajatus, että ihmisillä itsellään on nyt valta päättää, kumpaan suuntaan planeetan kehitys kallistuu, positiiviseen vai negatiiviseen. Kannattaa muistaa myös se, että yksittäistenkin ihmisten ajatuksilla ja teoilla voi olla valtaisa, lumivyöryn tavoin etenevä vaikutus. En kuitenkaan tarkoita mitään näennäishyvyyttä eli lässytystä henkisyydestä ja positiivisesta ajattelusta ja itsensä pyhittämistä, vaan todellista, "hiljaista" hyvyyttä, identiteetin tietoista vahvistamista. Tästä asiasta ei pidetä meteliä, mutta palkinto tulee sisäisenä rauhana, tyyneytenä myrskyn keskellä ja niinä ihmeellisinä asioina, joita alkaa tapahtua ympärillä.

Peace! Namaste!

Namaste = "The spirit in me respects the spirit in you"

Muutamia lainauksia Gandhilta:

”Silmä silmästä sokeuttaa koko maailman.”
”Vihaa syntiä, rakasta synnintekijää.”
”Heikot eivät anna anteeksi, anteeksianto on vahvuuden ominaisuus.”
”Kun olen epätoivoinen, muistan, että kautta historian totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet. On ollut tyranneja ja murhaajia, jotka jonkin aikaa vaikuttavat voittamattomilta, mutta lopulta he aina häviävät. Ajatelkaa sitä aina.”
”Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie.”

Lopuksi Ralph Waldo Emersonin lainaus kirjasta:

"Elämän tarkoitus ei ole olla onnellinen. Elämän tarkoitus on olla hyödyllinen, rehellinen, myötätuntoinen ja pitää huoli siitä, että sinun tiedetään eläneen, ja hyvin."

Tämän piti olla posti pahuudesta, mutta kuten kirjakin, minunkin ajatukseni päättyivät hyvyyteen. :-)


Theologist Ann Heberlein's wise and concise book about evil is a philosophical and practical analysis on the nature and origin of evil. In my opinion all aspects come to the same conclusion - that evil is the lack of identity. Most of the people who have done horrible things, have experienced an equally horrible childhood which has nearly ruined their identity. And the purpose of violence (mental, sexual, physical) is to crush the other person's identity with fear. Also psychopathy is basically the lack of identity as a psychopath has no human emotions and no empathy towards others. And what happens in wars, prisons, prison camps, gang assaults and gang rapes? People are stripped from their identity, they're just a part of the mob or a faceless enemy.

Only people with strong identity have the power to resist evil, to resist the force of the crowd and to survive horrors. Evil can kill them, but it can't break them. Everyone has the ability to become a monster but on the other hand, even monsters have the free will to choose between good and evil. And the power of good exceeds the power of evil multiple times. This is why many people fear the power of good as well. They simply can't handle it.

But which gets more respect, the good or the evil? Masses of people once obeyed Hitler and Stalin but nearly the whole planet respects Gandhi and Dalai Lama till the end of times. These modest men are the most powerful people on Earth. But it's the universal power behind them we respect and I believe it is the infinite power of creation - Creator as some call it. So where is its identity? It's us! Because we are all One.

Some quotes from Mohandas Gandhi:

"The weak can never forgive. Forgiveness is the attribute of the strong."
"The best way to find yourself is to lose yourself in the service of others."
"Suffering cheerfully endured, ceases to be suffering and is transmuted into an ineffable joy."
"You must not lose faith in humanity. Humanity is an ocean; if a few drops of the ocean are dirty, the ocean does not become dirty."
"When I despair, I remember that all through history the ways of truth and love have always won. There have been tyrants, and murderers, and for a time they can seem invincible, but in the end they always fall. Think of it - always."

And finally Ralph Waldo Emerson's quote from the book:

"The purpose of life is not to be happy. It is to be useful, to be honorable, to be compassionate, to have it make some difference that you have lived and lived well."

Thursday, March 1, 2012

Matka edelliseen elämään - Trip to past life

Tein matkan koulutetun hypnoterapeutin avulla. Epäilin aluksi, menisinkö hypnoosiin, mutta yhtäkkiä hengitykseni tiheni ja muuttui raskaaksi ja tunsin, miten rentoutuminen levisi koko ruumiiseen.  Ensin kävin sieluni lempipaikassa ja tulin pengerniitylle, jonka laidalla avautui meri, aurinko paistoi ja tanssin ympäriinsä valkoisessa mekossa. Kädelleni laskeutui valkoinen perhonen, jolla oli hohtava aura, kristalliset tuntosarvet ja siivistä irtosi kimaltavia hileitä.

Sitten oli aika matkustaa ajassa taaksepäin kaikkein onnellisimpaan elämääni. Tunsin miten hengitykseni syveni entisestään. Sormet olivat tunnottomat ja rintakehässä tuntui painostavalta. Näen ensin pitkät hoikat jalat (kun katson itseäni), vaaleankuultavan ihon, ison hiuksettoman päälaen, kapean leuan (tyypillinen alien-muoto), vaaleat alien-silmät (eli isot, yläviistot), pitkät hoikat sormet ja varpaat (alle viisi sormea) ja ylläni ei ole vaatteita. Olen hyväntahtoinen, onnellinen olento. Seison laakealla, aurinkoisella niityllä, maapallon alkuvaiheessa, jolloin ei vielä ollut ihmisiä. Olen tullut tutkimaan ja auttamaan, kuulun pioneerien joukkoon.

Niityllä on muitakin samanlaisia olentoja ja litteänpyöreitä aluksia, jotka seisovat kolmella jalalla. Terapeutti kysyy, kuka on rakkain olentoni, mutta sellaista ei ole, sillä kaikki ovat samanarvoisia, yhtä rakkaita - kaikki ovat ikään kuin yhtä. Terapeutti kysyy ravinnosta ja vastaan, ettei sitä ole, koska en syö kiinteää ruokaa, mutta juon pienellä pyöreällä suulla nestettä suipponokkaisesta astiasta. Kotini ja nukkumapaikkani on munanmuotoinen kenno, johon käperryn nukkumaan sikiöasentoon silkkilakanoiden väliin. Terapeutti kysyy, mikä on elämäni onnellisin hetki, johon vastaan, että seisomme kaikki ringissä käsi kädessä, keskellä on valopylväs, josta hohtaa sokaisevan kirkasta valoa ja minut valtaa kollektiivinen onnentunne. Kun kysytään kommunikoinnista, vastaan, että olennot kommunikoivat osin telepaattisesti, osin kirinällä.

Oliko tämä oikea muisto vai mielikuvitusta? En miettinyt hetkeäkään, kun vastasin kysymyksiin, vaan sanoin, mitä näin ja mitä ensimmäisenä tuli mieleeni. Toisaalta olin juuri lukenut siriuslaisista vierailijoista, jotka olivat hyvin samantapaisia ulkomuodoltaan, mutta yksityiskohdat ilmestyivät "tyhjästä". Hassua, että hypnoosin jälkeen menin Hesburgeriin, join siellä pillillä pirtelöä, joka muistutti olentojen juomaa, ja pöytääni istui afrikkalainen mies, joka muistutti ulkomuodoltaan olentoja: pitkä, hoikka, samanmuotoiset suuret silmät ja värikkään neulemyssyn alle kätketyt rastat saivat pään näyttämään alienin päältä. Mies oli kotoisin aurinkoisilta niityiltä ja minulle tuli jutellessamme outo yhteenkuuluvuuden tunne.

Illalla nukkumaan mennessä näin olennon ison käden ja kolmen sormen laskeutuvan poskelleni. Olento katsoi minua suurilla silmillään ja halasi lempeästi niin kuin lasta. Samalla hengitykseni tiheni, rintakehää painoi ja käsistä meni tunto - jonkinlainen jälkihypnoosi? Gurdjeffin (kuuluisan esoteerikon) oppilailla oli samoja oireita, kun he kommunikoivat telepaattisesti.

Mielenkiintoinen kokemus, mutta kaikki saattoi olla vain nopean ja kekseliään mielikuvituksen tuotosta. Vai oliko... ;-)


I made the trip with the help of an experienced hypnotherapist. I was a bit doubtful at first but suddenly my breathing got heavy and quick and I felt my whole body relax. First I went to the favourite place of my soul - a sunny field beside an ocean and I was dancing around in a white dress. A white butterfly landed on my hand. It had a shining aura, crystal antennae, and glittering flakes dropped from its wings.

Then it was time to travel further to my happiest life on Earth. My breath and relaxation got deeper, my fingers were numb and I felt pressure on my chest. First I saw long, slender legs (when I looked at myself), fair lucid skin, big hairless top of the head, a narrow chin (typical alien form), fair alien eyes (big, curved), long slender fingers and toes (less than five fingers) and no clothes at all. I was a benign, happy creature. I stood in an open field, sun was shining, it was the beginning of the Earth when no humans had yet emerged. I had come here to study and help, I belonged to a group of pioneers.

There were other creatures like me in the field and flat, round spacecrafts on three legs. The therapist asked who was my dearest creature but there was none as we were all equal, all equally loved and I felt we were one. Therapist asked about food but there was no food, just liquid which we drank from a pointy jug with our small round mouth. My home and sleeping place was an egg-shaped capsule where I curled up between silk sheets. Therapist wanted to know the happiest moment of that life and I told him that we all stood in a circle holding hands, there was a pillar of light in the middle shining dazzling light and I was overwhelmed by the feeling of collective happiness. When he asked about communication, I said that we communicate telepathically but partly with a buzzing sound (bit like cicadas).

So was this a memory or just imagination? I didn't think for a second when I answered, just told what I saw and what first came to my mind. On the other hand I had just read about visitors from Sirius which looked a bit same but all the details came "out of nowhere". Funny thing that after the hypnosis I went to a burger restaurant and drank milkshake with a straw and it felt a bit like the drink in the hypnosis. And an African man sat on my table and resembled the creatures: long and slender, large curved eyes and rastas stuffed under a colourful Jamaican hat made the head look like an alien head. He came from sunny savannas and when we talked I had a strange sense of belonging.

At night when I went to sleep I saw the big three-fingered hand of an alien touch my cheek. The creature looked at me with its big eyes and caressed me fondly like a child. My breath got deeper, I felt pressure on my chest and my hands were numb - some sort of a post hypnosis? Gurdjeff's students (famous esotericist) had same kind of symptoms when they communicated telepathically.

Interesting experience but was it more than just a fabrication of a quick and inventive mind? Who knows... ;-)


Monday, February 27, 2012

Psykopaatti, narsisti vai uhri? - Psychopath, narcissist or a victim?

Kirja "Vapaaksi psykopaatin otteesta" kertoo mielestäni enemmän narsisteista kuin psykopaateista, ja kirjoittajat puhuvatkin ihmisistä, joilla on psykopaattisia piirteitä. Tuntuu, että käsitteet psykopatia ja narsismi menevät vähän sekaisin, mutta en tiedä, mitä psykologia nykyään sanoo. Kirjoittajat eivät ole psykologeja, mutta kuitenkin aiheeseen perehtyneitä - toinen on perustanut turvakodin narsistien uhreille. Kirjassa on mielenkiintoisia esimerkkitapauksia, mutta yksikään niistä ei mielestäni kuvaa psykopatiaa, vaan arkipäivän narsisteja. Jotkut esimerkit ovat tulkinnanvaraisia - esim. parisuhteessa ei koskaan voi tietää, kumpi kertoo totta, jos vain toisen osapuolen näkökulma otetaan esiin. Kirjoittajat varoittavat itsekin siitä, että usein narsistin/psykopaatin uhri tulee itse leimatuksi luonnehäiriöiseksi ja yliherkäksi.

Kirjassa korostetaan pitkään jatkuneen henkisen väkivallan vakavuutta. Uhrin on vaikea osoittaa sitä todeksi ja usein käykin niin, etteivät edes sukulaiset ja ystävät usko uhria, jonka aviomies saattaa olla varsinainen hurmuri ja mielistelijä. Narsistisista naisjohtajista on hyytäviä esimerkkejä ja kaikkein pahimpia ovat narsistiset vanhemmat, jotka ajavat lapsensa itsemurhan partaalle. Arvet eivät ehkä koskaan parane, mutta kirjassa korostetaan sitä, miten tärkeää on etsiä edes yksi ihminen, joka ymmärtää - ettei tule uudestaan väärin perustein tuomituksi. Usein jopa terapeutit pitävät narsistin uhria yliherkkänä ja lankeavat mielistelijän valheisiin.

Erinomainen kirja niille, jotka epäilevät olevansa narsistin otteessa ja jotka tarvitsevat henkistä tukea jaksaakseen pyristellä vapaaksi. Itse miellän psykopaatin rikolliseksi tai vakavasti häiriintyneeksi eli ihmiseksi, jolla ei todellakaan ole kykyä empatiaan. Kirjassa diagnoosia käytetään aika laveasti, mutta sisältö on yhtä kaikki hyödyllistä, vaikkakin hieman mustavalkoista. Mielestäni kirjoittajat jakavat ihmiset suoraviivaisesti hyviin ja pahoihin ja jopa demonisoivat narsismin. Toivoisin kirjaa, joka olisi kirjoitettu narsistin näkökulmasta eli jossa olisi haastateltu narsisteja ja psykopaatteja ja yritetty ymmärtää heidän käyttäytymisensä syitä.


This is a book for people who suspect they might be victims of psychopaths or narcissists. In my opinion the writers (who are not psychologists - neither am I) use the term psychopath too easily but the content is nevertheless valuable. It emphasizes the importance of constant psychological abuse which is often difficult to prove - too often the abuser manages to convince the therapists, lawyers and even relatives as well and the victim is left alone. And narcissistic parents may destroy a sensitive child's self-esteem completely unless he or she finds someone who listens and understands.

But does the narcissist also suffer? This book demonized narcissism and actually all people who behave badly so it lost some of its value by being too black and white. I'd like to hear the narcissists view as well because it's not very fruitful to just say that they are "evil".

Tarkkanäköisyys - Perceptiveness

Minulla on pienestä pitäen ollut lahja tai taakka nähdä suoraan ihmisten läpi. Tarkoitan tällä herkkyyttä tunnistaa ihmisen todellinen luonne teennäisen kuoren alla. Lorna Byrne puhui samasta asiasta ja olen vuosien myötä huomannut, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä herkkiä. Olen usein ihmetellyt, miten toiset voivat langeta jonkun luonnehäiriöisen, mutta sosiaalisesti taitavan, ihmisen ansaan. Miten ihmiset eivät näe tällaisen henkilön läpi ja miksi he vapaaehtoisesti sietävät öykkärimäistä käytöstä suvun, ystäväpiirin tai työpaikan keskipisteeltä? Useamman kerran on käynyt niin, että olen yrittänyt varoittaa muita hankalasta ihmisestä ja joutunut tämän kanssa avoimeen riitaan muiden pitäessä minua yliherkkänä - kunnes jonkin ajan kuluttua muutkin ovat huomanneet luonnehäiriön olemassaolon. En ole myöskään koskaan suostunut sietämään luonnehäiriöisen oikukasta käytöstä, ylimielisyyttä ja loukkauksia, vaan olen toisinaan katkaissut välit kokonaan.

Samoin teennäisyys, hienostelu, selän takana juoruaminen ja ivallisuus ovat minusta vastenmielisiä luonteenpiirteitä, mutta silti ne tuntuvat olevan suuressa suosiossa joidenkin ihmisten keskuudessa. Sen sijaan olen pitänyt ihmisistä, jotka ovat ensi tapaamisella huutaneet ja raivonneet tai vaikuttaneet omituisilta ja sulkeutuneilta, koska nämä ihmiset ovat olleet avoimia ja rehellisiä. Eräskin lääkäri haukkui sekä minut että kollegansa ensitapaamisella, mutta minä vain hymyilin, koska näin, että hän oli pohjimmiltaan hyväsydäminen. Narsistit tulkitsevat herkkyyteni ja avoimuuteni yleensä heikkoudeksi, koska eivät ymmärrä, että vain sisäisesti vahva ihminen uskaltaa olla avoimesti oma itsensä. Olen eräänkin narsistin pudottanut korkealta jalustalta ja sitä romahdusta oli tuskallista katsella, mutta en vain jaksanut enää olla sylkykuppina. Narsisti yleensä syyttää vahvempaa ihmistä itsekkääksi, koska ei kestä sitä, että joku olisi hänen kanssaan tasaveroinen tai vahvempi.


I've always had the sensitivity to see through people, see their true nature. Sometimes it's hard when you have to tolerate pretence and narcissism and I often wonder why other people don't see things as clearly as I. Many times I've recognized a narcissist from afar while for others it has taken a while. I've also never tolerated mean or deceptive behaviour and this has led to many problems. On the other hand, I recognize the honest and kind people too even though they might seem aggressive, weird or withdrawn at first. Lorna Byrne talked about this in her book and also other people have told me that they've suffered from their sensitivity. It can be exhausting to deal with the "winners" of this world. But in the end the honest and quiet ones prevail. We don't have any fans or anyone to manipulate when we leave this world. We just have our conscience. And if you are empty inside, you might be a bit lost.

Thursday, February 23, 2012

Narsismi ja henkisyys - Narcissism and spirituality

Lukaisin toisenkin narsismikirjan, teologi Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli. Kirja sisältää laajan, yksityiskohtaisen kuvauksen narsistin luonteenpiirteistä ja eittämättä lähdeaineisto on laaja, mutta Raamatun viittauksia tuskin olisi tarvittu, vaikka tavallaan onkin mielenkiintoista, että Raamatussakin varoitetaan narsisteista. Tällaisia kirjoja lukiessa tervekin ihminen alkaa löytää itsestään luonnehäiriöisen piirteitä, mutta todellinen narsisti ei tunnista itseään eikä myönnä kärsivänsä luonnehäiriöstä. Näin ollen narsismiin ei ole mitään parannuskeinoa, ellei ihminen itse havahdu. Narsistinen luonnehäiriö yleistyy koko ajan, mihin voivat olla syynä rikkinäiset perheet ja lapsuusajan hoivan ja välittämisen puute. Kaiken lisäksi yhteiskunta kannustaa itsekkääseen kilpailuun. Kirjassa puhutaan paljon hengellisten yhteisöjen narsisteista - karismaattisista johtajista, jotka keräävät kilttejä ja heikkoja lammaslaumakseen. Monet gurut kuuluvat tähän samaan kastiin, mutta poikkeuksiakin on, kuten Dalai Laman kaltaiset henkiset opettajat.


I read another book about narcissism which concentrates on spiritual leaders and their power over weaker, kinder individuals. Also Greek legends and the Bibble describe narcissism so it has been known for a long time and is constantly increasing because society supports this kind of selfish behaviour. Broken families, lack of love and care, competition and individualism all encourage narcissists to behave in an unhealthy way. Even a healthy person has narcissistic features but a real narcissist never admits his or her problem so therapy is useless.

Tuesday, February 21, 2012

Psykopaatit joukossamme - Psychopaths among us

Robert D. Haren kirja psykopatiasta on loistava ja samalla kauhistuttava perusteos rikollisista psykopaateista, sarjamurhaajista, huijareista ja lapsista, jotka jo muutaman vuoden iässä osoittavat tunnekylmyyttä, julmuutta ja laskelmointia. Psykopaatin erottaa parhaiten muista luonnehäiriöistä ehkä juuri empatian puutteen perusteella. Ei tiedetä, miten psykopatia kehittyy, mutta jostain syystä nämä ihmiset eivät kykene tuntemaan myötätuntoa, sääliä tai rakkautta muita kohtaan. Psykopaatteja on 1-2 % väestöstä, joten New Yorkin kokoisessa kaupungissa heitä on jo 100 000 - ja määrä on lisääntymässä, koska ilmeisesti kilpailuhenkinen yhteiskunta ruokkii psykopatiaa. Psykopatiaa ei voi parantaa, mutta varhaislapsuudessa tuhoavaa käyttäytymistä voi yrittää lieventää sinnikkäällä kasvatustyöllä. Suurin ongelma onkin psykopaattien tunnistaminen. Taitavina valehtelijoina ja näyttelijöinä psykopaatit onnistuvat huijaamaan useimpia ihmisiä, jopa psykologeja ja tuomareita, joten heitä on vapaalla jalalla enemmän kuin "tyhmiä" rikollisia. Jokainen kohtaa psykopaatin jossain elämänsä vaiheessa ja silloin on vain nähtävä korean kuoren läpi ja pidettävä puolensa. Jos joku ihminen vaikuttaa "liian hyvältä ollakseen totta", mutta samalla ovelasti manipuloi sinua, hän saattaa olla psykopaatti. Psykopaatin tunnistaa myös tyhjästä katseesta ja teeskennellyistä tunteista. Monilla ihmisillä on psykopaatin piirteitä, mutta he eivät kuitenkaan ole psykopaatteja, joten diagnoosin voi tehdä vain kokenut ja asiaan perehtynyt ammattilainen. Kirjassa "Ilman omaatuntoa" esitetään piirrelista, jonka avulla psykopaatin voi tunnistaa.


Robert D. Hare's Without Conscience is an excellent but frightening book about criminal psychopaths, serial killers and even children who show no feelings of empathy, mercy or love. This is a condition not yet fully understood but about 2 % of the population have it. In a New York sized city it means 100 000 psychopaths - and the problem is getting worse as competitive, materialistic society seems to feed psychopathy. There's no known cure so the only way to protect yourself is to recognize psychopaths and avoid them. Usually a psychopath seems too good to be true but at the same time cleverly manipulates you and their emotions seem pretended and eyes look empty. But only an experienced professional can make the diagnosis. In the book Hare presents a list of features that help to recognize a psychopath.

Monday, February 13, 2012

Luonnehäiriö - Personality disorder

Luen parhaillaan Janne Viljamaan kirjaa narsismista ja persoonallisuushäiriöistä. Luonnehäiriöisiä ihmisiä on noin 10 % väestöstä ja tuossa vähemmistössä onkin kestettävää, sillä luonnehäiriöiset piinaavat kaikkia lähimmäisiään. Omassa lähipiirissäni on muutama erittäin vaikea ihminen, joita on viisainta vain välttää mahdollisuuksien mukaan, koska luonnehäiriöiselle ei voi ikinä olla mieliksi. Mikään ei kelpaa hänelle ja syy on aina muissa. Luonnehäiriöinen yrittää manipuloida ja ellei se onnistu, hän kostaa, kunnes uhri on murtumispisteessä. Yleensä uhri on joku hyväntahtoinen ja jollain elämän alueella menestyneempi, joka ei olosuhteiden (esim. työ- tai sukulaisuussuhde) vuoksi pääse karkuun. Narsisti ei kestä sitä, että toisella menee paremmin. Kateellisia ihmisiä on paljon, mutta narsistille kateus ja manipulointi ovat koko elämän sisältö. Henkisissä piireissä on paljon narsisteja, jotka ajattelevat henkisyyden nostavan heidät muiden ihmisten yläpuolelle. Tällainen henkisyys ei ole vilpitöntä, vaikka paranormaaleja kykyjä löytyisikin. Viisainta on jättää luonnehäiriöiset omaan arvoonsa, jos mahdollista, sillä he yrittävät vain siirtää pahoinvointinsa sinuun. Työ- tai perhe-elämässä narsistin uhriksi joutuminen voi kuitenkin olla äärimmäisen raskasta. Minulla on kokemusta molemmista, mutta olen onneksi päässyt eroon kiusaajistani.

Kirjassa "Pidä puolesi" puhutaan myös epäsuorasta aggressiosta, joka tarkoittaa vähättelyä, selän takana puhumista ja ylimielisyyttä. Tällaista aggressiota vastaan on vaikea puolustautua, koska kiusaaja voi aina sanoa, ettei hän mitään tarkoittanut, vaan ongelma on kuulijassa. Kaiken lisäksi narsisti kerää ympärilleen mielistelijöiden hovia, jotka puolustavat hänen näkemyksiään, etteivät itse joutuisi kiusatuiksi. Narsisti on kuitenkin sisäisesti heikko ja uhriksi valitaan usein se, joka uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä ja nauttia elämästä. Narsistia voisi sääliä, ellei hän olisi niin ilkeä ja tuhoava.

Pahinta tässä on se, että narsistia vastaan ei oikeastaan ole mitään puolustautumiskeinoa paitsi välttäminen. Sukulaiseen joutuu katkaisemaan välit, puolison kanssa taistelemaan lasten huoltajuudesta ja työpaikkakiusaajasta pääsee eroon vain työpaikkaa vaihtamalla. Kaiken lisäksi mielistelevä, petollinen narsisti kääntää helposti muut ihmiset puolelleen, koska eihän kukaan voi uskoa, että ihana, lämminsydäminen ja sosiaalinen narsisti on todellisuudessa selkään puukottava kiusaaja - ennen kuin joutuu itse uhrin paikalle.


Narcissism and other personality disorders are something you can't handle - you can only avoid. You can't help or understand people who try to destroy you. You can't save a narcissist by loving them. The only way to handle it is to run as fast as you can because a narcissist can't stand people who are enjoying life while he or she is miserable. Narcissist is like the emperor without clothes because most people are too scared to admit that there's something wrong. The victim is the one who dares to disagree or who dares to be more beautiful, more talented or more successful. Passive aggression is the subtle way to slowly drain the victim's energy. Talking behind their back, ridiculing, ignoring, shutting out of the group... Life is a game to the narcissist and they have to win! Otherwise they'll die so it's either you or him.

So run - do whatever you can to protect yourself.

Friday, February 10, 2012

Tarot

Olen alkanut opetella Tarot-korttien tulkintaa - ja ihme ja kumma, kortit vastasivat minulle heti ensimmäisellä kerralla, kun rohkenin kysyä! Ja vastaukset olivat hämmentävän viisaita ja armottoman rehellisiä. Haluaisinpa tietää, kenen kanssa oikein keskustelen.

I started learning the Tarot - and magically the cards answered me the first time I dared to ask! I didn't expect them to be so wise and painfully honest. I wonder, who is behind the cards talking to me?




Sunday, January 8, 2012

Luominen - Creation

Joskus tuntuu siltä, että ainoastaan taide on tärkeää - uuden luominen. Ilman sitä elämä tuntuu tyhjältä. Ehkä tärkeintä olisi oivaltaa, että luomme koko ajan ajatuksillamme, toiveillamme ja peloillamme todellisuutta. Vetovoiman laki vaikuttaa kaikkeen - sitä saa, mitä antaa, ajattelee tai toivoo.

Sometimes it feels that only art, creation is important. Without it there's just emptiness. And the most important thing is that we create all the time with our thoughts, hopes and fears. What you send out is what you get.

The Secret Trailer