Sunday, January 9, 2011

Totuus ruuasta - Truth about food

Sven-Olof Jakobssonin "Kunnon salat" valittiin vuoden rajatietokirjaksi, mutta rajatiedon sijaan siinä on tutkimuksiin perustuvaa asiaa ravitsemuksesta ja siitä, miten kuluttajia huijataan. Nykyään suositellaan vähärasvaista ja runsashiilihydraattista ruokavaliota, mutta lihavuus ja sairaudet sen kuin lisääntyvät. Onneksi ihmiset alkavat jo itse havahtua siihen, että jotain on pielessä ja alkavat vaatia kauppoihin normaalirasvaisia tuotteita käsiteltyjen kevyttuotteiden sijaan sekä luomu- ja lähiruokaa. Ravinnon suurimpia ongelmia tällä hetkellä ovat kemikaalien runsaus ja voimakas käsittely, jolla pilataan ruoka-aineiden ravintoarvo.

Erityisesti kirja kiinnittää huomiota hiilihydraatteihin, koska vastoin kaikkia suosituksia hiilihydraattien on useissa tutkimuksissa ja kokemuksen myötä havaittu aiheuttavan elintasosairauksia ja niitä pidetään jopa pahempana syyllisenä sydän- ja verisuonitauteihin kuin rasvaa. Luonnollinen rasva eli voi ja kylmäpuristettu kasviöljy tai esim. pähkinöissä ja lihassa tai kalassa oleva rasva ei olekaan niin haitallista terveydelle kuin tähän asti on luultu. Päinvastoin teollisesti käsitellyt transrasvat eli kevytlevitteet ovat haitaksi elimistölle, ja itse olenkin jo korvannut margariinin voin ja kasviöljyn sekoituksella. Margariinien valmistuksessa käytetään mm. heksaania, jota löytyy myös valmiista margariinista monien muiden haitallisten aineiden lisäksi.

Kirjassa on valtavasti uutta ja hätkähdyttävääkin tietoa ravinnosta, esim. soijasta, jota markkinoidaan terveystuotteena, mutta joka sisältää monia elimistölle haitallisia aineita ja jota on käsitelty niin rajusti, että alkuperäisestä soijapavusta ei ole juuri mitään jäljellä. Myös geeniteknologiaan ja koululääketieteeseen otetaan terveen kriittinen kanta. Luontaislääkintä perustuu siihen, että elimistöllä itsellään on voima ja keinot parantua, jos siihen vain annetaan mahdollisuus terveellisen, luonnonmukaisen ravinnon ja levon avulla. Itse en missään nimessä väheksy koululääketiedettä, koska se on pelastanut henkeni jo parikin kertaa, mutta olisinko tarvinnut lääketieteen apua, jos olisin osannut ravita ja hoitaa itseäni oikein? Tai jos olisin välttynyt ympäristömyrkyiltä? Lääketiede hoitaa oireita, mutta oireiden syihin on ihmisen pureuduttava itse, ja ravinto on ainoa tapa antaa elimistölle sopivia rakennusaineita ja samalla vähentää haitallisten aineiden kuormaa.

Suosittelen kirjaa ihan kaikille, vaikka sen kirjoitusasu onkin hieman huono kirjoittajan ruotsinkielisyydestä johtuen. Muoto ei kuitenkaan missään nimessä haittaa sisältöä ja kirjoitusvirheet on helppo antaa anteeksi, koska Jakobsson on selvästi laajasti perehtynyt aiheeseensa. Jäin kaipaamaan kuitenkin kunnollisia lähdeviittauksia ja laajempaa lähdeluetteloa.

Lisää tietoa löytyy postista "Vähähiilihydraattinen ruokavalio".

Samannäköisiä piikikkäitä punasoluja löytyi verestäni pH-verianalyysissä. - These same kind of spiky cells were found in my blood in a pH blood analysis.

This is a Finnish book about the secrets behind food and medicine industry. I'm sure you can find similar books in English. The book contains many astonishing facts about our current nutrition which is not nearly as healthy as we think. There may be a lot of choices in the grocery store but most of them are filled with chemicals or are very low in essential nutrients or are so aggressively processed that there's hardly anything left of the original foodstuff.

Basically what you need to do is reduce the use of carbohydrates, especially cereals, as according to recent studies they are the real reason for lifestyle diseases like coronary diseases, autoimmune syndromes and diabetes. You also need to stop using margarines by replacing them with natural butter and virgin oils. Avoiding all processed or genetically manipulated food in essential and you should try to choose as much organic and natural products as possible. You can find more information in my post "Low carb diet".